"On paljon työtä ja kantamista."
Ja rupaa raskasta aallossaan
Vie Iisar merehen valtavaan,--
Sit' aina liikenee kaupungista.

Vaan rannat Iisarin kukoistaa
Ja kaunis kaupunki loistaa,
Käy herrat jouten tai ratsastaa,--
Työmies vaan uurtaa ja puurtaa.

München /4




SUOMENLAHDELLA.


Lainehet Suomenlahtosen,
Länsimailta kun vyörytten,
Lempeä kantakaatte,
Suven lahjoja rannoillen
Suomen, orpotyttösen!

Lainehet Suomenlahtosen,
Pohjosesta kun vyörytten,
Mainetta kantakaatte,
Suloa orpotyttösen
Mailla etelän kiittäen!

Lainehet Suomenlahtosen,
Vierahista kun vyörytten,
Vihoja haudatkaatte!
Suomen rantoja kohdaten
Suudelkaatte te siunaten!

9/5




LAPSONEN.


Sä päivin istut säteiss' auringon:
Onnen-auringoisen.
Öin kuunvalo sun verhonasi on:
Lemmenkuutamoisen.
Ja kyyhky povessasi kuhertaa:
Viattomuuden kyyhkynen.
Mit' etsit vielä armaampaa,
Oi, lapsonen?

28/5




RUNOTTARELLE.


Aate puhjennut Vatikanissa Raffaelin kirkastuskuvan
(la Trasfigurazione) johdosta.

Runotar vuorelle kirkastuksen
Vei ennen aattehen maailmaan,
Ja loitsi onnen ja ihastuksen,
Ett' into puhkesi laulamaan.

Nyt, seisten alhossa, kauhistumme,
Kun lempo tempoopi uhriaan,
Apostoleihimme kumarrumme,
Vaan heist' ei terveeksi loitsimaan.

Runotar, riennä jo loitsuinesi,
Ett' inhahenkiset parantuis,
Ja paina maailma rinnoillesi,
Se armaudestasi uudistuis!

Ja temppeliisi vie sitten meitä--
Ei hetken kirkkausvuorellen--,
Pois ihanteilta yön verho heitä
Ja luonto kirkasta taiteesen!

30/7




ENSIN JA NYT.


Ensin mairekukkasin sun pääs ja rintas kaunistin,
--Katselit niin säihkysilmin.--
Ylistelin avujasi, kauneuttas kiittelin,
--Kuuntelit niin herkkäkorvin.--
Mettä luulin antavani, annoin myrkkyä;
Tein niin heikkouden synnin, tein sen lemmestä.

Nyt sua ohdakkeilla tuikin, polttiaisin hautelen,
--Katselet niin karsosilmin.--
Vasten mieltän' ivansuolaa sydämeesi kylvelen,
--Kuuntelet niin kammokorvin.--
Kuumeesen jos sairastuisit, myrkky hiestyis pois,
Vaan jos tuskaan kuolisit, niin syy mun lempen' ois.

30/7




KIERTOKULKU.


Mit' on pienet kiiltomadot noille
Suuren sähkövalon vartojoille,
Mitä laulu kevätpeipposen
Vartojoille torvisoitinten?

Joka ilta uudistaapi muistoon:
Pitäis tulla sähköliekit puistoon!
"Toiste, toiste," laulaa peipponen,
"Tänään vilkkuu kiiltomatonen."

Kansa kaipaa, kaipaa lumousta,
Luonnon pienet ei tee vaikutusta;
Vaikka iltasilla nousee kuu,
Senkin valo nyt jo vanhentuu.

Kevät kulki, tuotti satakielen,
Hetkeksi sen laulu lumos mielen.
Kyllästyttiin. Ennen kuultua!
Sehän vaan on vanhaa luontoa!

Kaasuvalon keksi eräs ilta,
Niinkuin tähdet, nouttu taivahilta.
Saksan soittokunta ilmauu.
Nähdään niitä viikko, kuullaan kuu.

Vanhentuu! "Oi, sähkövalo missä!
Autuus Italian on sävelissä!"
Huutaa kansa. Juoksee keksijät,
Sointujen ja valon etsijät.

Kansa kaipaa, rauhatonna harhaa,
Harva etsii luonnon sointutarhaa.
Vihdoin neron nuppi puhkeaa,--
Sähkövalo puiston valloittaa.

Soitto kaikuu, tuotu Italiasta,
Kiihkeä kuin nuoruus hekkumasta.
Vuoden kaks, on kansa kummissaan,
Niin jo alkaa uutta kaipaamaan.

Liian huikeaa ja konstikasta!
Hervaisee! Oi, luonto, ota lasta,
Syliis eksynyttä painalla,
Että koituis uutta tarmoa!

Miellyttää nyt peippo, kiiltomato,
Luonnonkauneuden runsas sato;
Alkaa kiertokulku uudestaan,
Mutta päättyy konstimaailmaan.

6/8




MIKKO.


Mikko marjass' ollen lapsena
Poimi ropehensa harjalleen,
Mutta palatessa kotia
Syödä noppi hän sen tyhjilleen.
Kotona kun siitä soimataan,
Itkuvirsiä hän veisaamaan.

Nyt, kun kasvanut on suureksi,
Jouluviinoja käy ostamaan.
Ostaa leilinsä hän täydeksi,
Lähtee kotihinsa kulkemaan.
Ajaa, saapuu kotilaaksohon,--
Leili tyhjä, Mikko täynnä on.

Joulu joutuu, kantaa kakkuja,
Juustoja ja raavasjalkojaan.
Miehet äissään moittii Mikkoa,
Jouluviinatonna, kuivillaan.
Mikko turvaa salakyynelin
Tupakkaan ja jouluvirsihin.

31/8




LAULUN TOSI.


Et, laulu, totta ehdotonta
Sä aina pyrji lausumaan,
Myös puolitotta, valhettakin monta
On kaunista, ne kun on ehjää vaan.
Voi lukujenkin valhe, nolla,
Se kun on ehjä, kaunis olla,
Vaikk' ynnä toisten kanssa vasta
Se lakkaa valhe olemasta.
Niin vertaukset, varjot, kuvat,--
Myös itse kuva Jumalan,--
Vaan totuudesta kangastuvat,
Niin luoden valhemaailman.
Mut kuvat, vaikka valheita,
Vakuuttavat tok' oikeasta,
Ja vertauksest' ontuvasta
Totuuden myös voi tuntea,
Ja Luojan valhekuvast' ihmisestä
Viel' löytyy merkit alkulähtehestä.

Viipuri 14/9




HENKI.


Peittyy jos kirkkaus taivahan
Yön ja pilvien vaippahan,
Peity ei sydämen
Tähtönen.
Sammuu jos valkeus maailman
Syliin kuoleman,
Sammu ei henkeni valkeus,
Rakkaus.

Pauhaos, luonto ja maailma,
Rauhanhaaksesi hukuta,
Sydämen valkamaan
Pääse et vaan!
Onnen ja kunnian kukkaset
Maasta jos surmannet,
Henki ne luova on helmastaan
Uudestaan.

Särkee myrsky jos maailman,
Vankeuslaitoksen, orjalan,
Hengenpä valta jää,
Heräjää:
Jumala ihmishaahmossaan
Raunioista maan
Elämää luo ja muotoja,
Vapautta.

9/11




EGYPTI.


Voi Egyptiä onnetonta!
Kuin monta vuosisataa, monta
Verinen on sun taivahas?
Kuin kauan sorto Niilin mailla,
Hedelmäisillä, voimakkailla,
Kuin kauan polkee muistojas?

Kuin kauan lapses kahlehissa
On voimatonna, hervoksissa,
Mies itseään ei auttamaan?
Vapaus saatu vierahalta
Vaan uuden orjuuden on valta,
Vapaus etsi povestas!

Kentiesi kurjuudesta tuosta,
Sotien julmain hurmevuosta,
Egypti syntyy uudestaan;
Niin hurme, Niilin tulvan lailla,
Luo vapauden viljaa mailla,
Miss' ennen versoi orjuus vaan.

Oi, nouse, kansa, uinuksista,
Kuin päivä yöseen kahlehista,
Tiet' ihmisyyden astumaan!
Alota itsenäinen rata,
Luo kansoillen uus vuosisata,
Ett' ohjaa kukin kotonaan!




KUKAT PINCIOLLA.


Ah, te kukat helmikuun,
Kukat Pinciolla!
Suomehen jos voisin
Teidät tuoda,--toisin,
Että maamme pohjoinen
Aina kantais keväimen,
Toisin tuoksun kiihkeän,
Vuoren aina vehreän,--
Ah, te kukat helmikuun,
Kukat Pinciolla!

Vaan te hennot kukkaset,
Kukat Pinciolla,
Ette kestä noita
Pohjan taisteloita.
Kotianne varten vaan
Synnyitte te kukkimaan.
Eihän viinirypäleet
Pohjanmaille eksyneet,
Eikä kukat helmikuun,
Kukat Pinciolla.

Vaan jos henki kukkimaan
Puhkee Pinciolla,
Sen ei kukkain kuolla
Tarvis pohjan puolla.
Kesken talvipakkasta
Voipi kansa kukkia,
Kesken hankien ja jään
Kantaa henki tähkäpään,
Kantaa kukat helmikuun,
Niinkuin Pinciolla.

31/10