Löysikin nauramasta.
Siitäpä riemu vasta!
Alkoivatpa nyt kilvassa
Rannalta kotihin juosta.

Berlin 6/9




ENSI KEMUJEN JÄLKEEN.


Voi, kuinka kaunis on maailma
Kotoni ulkopuolia!
Ja tänä iltana tanssissa,
Kuink' onnellist' oli tuolla!

Ne nuoret herrat niin herttaiset,
Ett' aivan mieleni suli!
Ja syttyi heilläkin sydämet,
Kun kuka luokseni tuli.

On kukan vaikea valita,
Kun noin on perhoja monta;
Suon heidän luonani tanssia,--
Odotan verratonta.

Berlin 8/9




RISUMUMMO.


Risutaakkani alla nyt horjun,
Ei ainoat' auttajaa;
Vilukuoloa tuskin torjun,
Jopa nälkäkin ahdistaa.

Oli ennen auttelijoita--
Oli poskeni ruskoiset--,
Silloin ei tarvinnut noita
Käsivarteni valkoiset.

Nyt:--ryppyinen vaimo rukka,
Vene aaltojen murtama,
Sydän särkynyt, harmaa tukka
Ja autio maailma.

Berlin 8/9




VAIHDOS.


Piti paljon tyttönen koirastaan:
Kun koira itki, niin hänkin,
Kun koira sairasti, hänkin,
Kun kuoli,--eipä se kuollutkaan.
Näki itse nälkää mielellään,
Kun koiransa sai tyytymään,
Ja parhain tyttönen riemuitsi,
Kun koira haukkui, reuhasi.
Mut muuttunut on hän kokonaan.
Nyt tuskin koiraa muistaakaan:
On pentu raukan paikallen
Hän päästänyt poikasen.

Berlin 8/9




LAULA, MURHEETON!


Laula, laula, murheeton!
Sydämesi on niin raikas,
Viel' on riemuella aikas,
Henkesi on saastaton.
Tunnen jotain riemustas:
Kuin se kaukaa kajastaisi,
Kaipaukseni toteuttaisi,--
Tarttuu puhtaudestas.

Berlin 18/9


LUONA KEISARIN HOVIN.

Luona keisarin hovin
On lähde kaunoinen,
Ylös kuohuvin povin
Se silmää taivaasen.

Luonnon lähtehen lailla,
Se purkaa helmiään,
Luonnon alkua vailla
Tok' ehtyy yhtenään.

Berlin 21/9.




"TIKI TAK".


"Tiki tak" käy kello, lapsonen,
Tiki tak, se lapsia miellyttää.
Mut hyötyä siit' ei, lapsonen,
Et viisareita voi ymmärtää.
Niin virran kuuntelet kohinaa
Ja kuulet kello kun naksuttaa,
Vaan kulje et virran seurassa,
Ja tunne et aikaa arvata.--
Tiki tak vaan lapsia hauskuttaa,
Kohu virran pieniä uinuttaa.

Berlin 27/9




SPARTAN NUORUKAISET.


Helooteja pyysivät aikoinaan
Nuo Spartan nuorukaiset.
Ken mies oli oikein ampumaan,
Ken tarkkaan tähtäsi nuoliaan,
Sitä kiitteli kansalaiset.

Helootien on nimi vaihtunna--
Niin muoto on vaihtuvaista--,
Mut nuorukaiset nyt Spartassa,
Kuin ennen, juoksevat jahtia:
He pyytelevät nyt naista.

Ei pyytäjä ammu nyt jousella,
Vaan kättä ja silmää käyttää,
Ja valtava on hänen voimansa,
Hän ansaitsee nimen leijona,
Niin urhokkaalta hän näyttää.

Berlin 8/10




TAPA.


Näen sarjan noita
jaloja sotijoita:
Ken kaatui voitolla, ken tappiolla,
Ken eli tappion, ken voiton jälkeen.
Mut kunniapa yhteinen on heillä,
Ett' ovat vakuutustaan puoltaneet,
Ei veltost' aina "jaa, jaa" laulaneet,
Kuin kurja tapa vaatii meillä.

Wien 11/10




SYYS KEVÄÄLLÄ.


Kaunihisti kuolet, kukkanen,
Syksyn tuulehen kun lakastut,
Kaunihisti syksyn koivunen
Aivan aikanasi kellastut.
Lakastutte uudistuaksenne:
Ennätitte jättää siemenenne.

Toist' on kuolla kesken kevättään,
Kuolla nuorna kevätkoivuna,
Toivonmaailmahan viheriään
Aivan toivotonna vaaleta,
Täynnä haikeata tutkimusta,
Syyntutkimusta--ilman lohdutusta.

Wien 23/10




SUKUTUSKAT.


Tarinan muistan veljeksistä,
Joit' ahdisti käärme yhteinen,
Ja tuskaa tuottaen kauheata,
Pit' orjanansa se jokaisen.

Ja veli toinen jos toista syytti,
Niin käärme vaivasi uhmemmin,
Vaan julmaa yhdessä vastustellen
Myös tuskat huojeni kultakin.

Mut vapahiksi ken tiesi milloin
He päässevät sukutuskistaan;
Kentiesi silloin, niin, ehkä silloin,
Kun kukin vuoronsa haudataan.

Wien 11/11




KULKIJA.


Miks, äiti, pientäsi ohjasit
Pois kotikullasta maailmaan?
Oli kirkas aamu kun talutit
Hänt' ulos luontohon kukkivaan.

Ja poikas silmissä toivo koitti,
Sun silmyeissäsi kyyneleet,
Ja rakkautesi kaikki voitti,
Te ette turmia peljänneet.

Ja käärme, uinuva kukkasissa,
Ei silmiänne viel' auaissut,
Ja pahan voimia kuolevissa
Ei sydän nuori viel' uskonut.

Niin kauas pienesi sitten kulki
Ja kasvoi suureksi matkallaan,
Vaikk' käärme montakin katkeruutta
On hälle ehtinyt tuottamaan.

Miks ei jo loppunut käärmevalta,
Sen pää kun poljettu kerran on?
Sen myrkky kiehuvi kaikkialta,
Pää kaipaa kultakin poljennon.

Wien 11/11




KADUN VARRELLA.


Istua ikkunassa,
Katsoa maailmaan:--
Maailma kaunis kulkee
Lainavaunuissaan.

Kulkee, virtana kulkee
Joukkoa kirjavaa.
Vaunuparvessa vaunu
Muita on oudompaa:

Loistava lainavaunu,
Enkeli yllä sen,
Enkelin alla arkku,
Verhossa kukkien.

Kukkaset arkkua seuraa,
Elämä kuolemaa.
Elämä kuolemaako?--
Kuolema maailmaa.

Laina on kaiken aikaa
Auttanut vainajaa.
Viimeisen teki lainan,
Maasta kun matkustaa.

Raskas laina on kaikki,
Elämä kaikkineen,
Loppulaskua tehden
Päättyvä tyhjyyteen.

Wien 27/11




PELISSÄ.


Pelataan, ystävä, pannaan
Elämä kortin kulmaan:
Mieltyisi ken elin-aikaan,
Kiusauksehen julmaan!

Peliä, onnenkauppaa,
Juonta ja keinotusta,
Harvoin rehtiä, totta
On tää elämä musta.

Voititko?--naura, naura
Tuttavas tappiota,
Naurua ansaitseekin
Elämän tyhjä sota!

Tyhjäkö?--jotakin voittaa,
Päättänyt ken on pelin:
Maailman tappioista
Kylläisnä--kääntyy selin.

Wien 28/11




POIKANEN.


Poikanen, astuit puikkosen
Pienehen jalkahasi.
Siit' elä itke, haavasen
Hoitavat vanhempasi.
Montakin vielä puikkoa
Maailmassa voit astua.

Poikanen juoksi maailmaan,
Jättäen vanhempansa;
Äiti ei siellä ollutkaan,
Haavojen-hoitajansa.
Vaan moni pitkä puikkonen
Haavoitti siellä poikasen.

Kyynelin voiti haavojaan
Poikanen ensimmältä,
Mutta kun tottui astumaan,
Tuntunut ei kipeältä:
Jalka ei ollut milläänkään,
Päästänyt silm' ei kyyneltään.

Wien 11/12




KANSIEN TÄHDEN.


Nykyaikaan kaunihit kannet
Ovat muodissaan,--
Kirja ostetaan.
Ja kauniskantiset ihmiset
Jokaisen ovat mieleiset.
Min' en myös hylji kumpaakaan,
Toki kansien tähden kirjaa vaan
En lähtisi ostamaan.

Wien 12/12




VANHA MUMMO.


Kasteli kukkaa vanha mummo,
Kukkaa ikkunalla.
"Missä on tyttösi, vanha mummo?"
--"Kaukana maailmalla."

"Tiedätkö millä hän kulkee tiellä,
Vaivainen mummo kulta?"--
"Tiedä en,--maailma taisi niellä,
Taikka jo peittää multa:

Kastelen kukkaa, armastani,
Muistelen tyttölasta,
Tuskinpa jälleen puhdastani
Löytänen maailmasta."

Wien




KÖYHÄ RUNSAUS.


Oi runsasta,--oi köyhää maailmaa!
Niin paljon ja niin vähän lahjoittaa:
Maa mulle vuotaa viiniä,
Mut vettä vaan on veljellä.
Syön hekkumoiden herkkuja,
Mut veljyt kalvaa pettua.
Ma uinun höyhenpatjoilla,
Ja veljeni puulla paljahalla,
Tai kulkee mieron matkoilla,
Yöt kärsien usein taivas-alla.

Kun mulle taitehen kukkaset
Jaloa luovat virvoitusta,
Niin veljyt raukalle lapsoset
Soi puutevirttä ja ruikutusta.--
Ja kuitenkin, voi kuitenkin!
Se tuhlannut on paljonkin,
Ken hukkasi helmen parhaimpansa:
Mielt' onnellista, unta rauhaisaa
Ei aarteet maailman voi lahjoittaa,--
Oi, veljeni!--hällä on parhaimpansa!




EPÄSOINTUA.


Kuulinpa mainion konsertin:
Sata viulua vinkumassa.
Toki tuskastui moni sittenkin
Sävelpiinassa kauheassa:
Kun puolet aikaa tuhlattiin
Virityksihin epäsointuisiin.

Epäsointujen aika on tottakin,
Virityksien vuosisata,
Sopusointu jos kohtaa korvihin,
Se on onnea, sattumata.
Ja kiusankieliä kuullessaan
Jo maailma voihkaa tuskiaan.

Mut tuskia toivo lieventää,
Kuin synnytyksien alla:
Voi soinnunlapsonen hengittää
Ajan koittavan rintamalla;
Ja lapsonen miehistyttyään
Saa kielet sointuhun yhtymään.




NUORET.


Ylös vuorta kahden kulkivat,
Eri puolta tiestä astuivat,
Käyden riitelivät keskenään,
Koira haukkui heidän välillään.

Raskahasti kaiku vastaltaa,
Raskas kulkea on vastamaa,
Toki poika, toki tyttönen
Koirinensa nousee vuorellen:

Ta'ustalla metsän siintävän
Näytti taivas maata etsivän,
Taivas maata etsi, vettä maa,--
Sydäntäkin sydän halajaa.

Ah, kuin kaunihisti soveltuu
Havumetsän luona lehtipuu,
Veden luona maa ja taivas maan,
Miehelläkin nainen rinnoillaan.

Nuoret lähenevät toisiaan.
Niinkuin metsä yhtyy oksistaan,
Kättä lyöden, silmää silmäten,
Liittyy poika nyt ja tyttönen.

Koira huomaa, kääntyy laaksohon,
Maata suutelee ja leuto on.
Mutta taivassilmin, käsikkäin
Nuoret kiiruhtavat laaksoon päin.

Taivassilmin, uppo onnessaan,
Kuvaellen kultalaksi maan,
Kerjuvanhust' eivät oivalla,
Jonk' on koira tieltä haukkunna.

Kerjuvanhus seisten tarkastaa:
"Nuorten myötä-, vanhan vastamaa.
Vaan kun kohtalo tuo kokkaran,
Näette taivaan maahan tarttuvan."




KOLME LINTUA.


On viljapellolla kuhilaat
Ja varpuset kuhiloissa,
Mut yllä laulavi leivonen
Ihannemaailmoissa.

Sen siipi pyrkivi aurinkoon
Ja sydämiin sulo kieli,
Ja aavistuksihin kaukaisiin
Sen kuullen puhkevi mieli.

Mut pääsky laulavi lapsilleen:
"Pois hurjankorkea lento!
Ken viihtyy laulaen pesällään,
Ei väsy eik' ole vento."

Niin ruokavirsihin varpu jäi
Ja pääskynen pesähuoleen,
Mut leivo pyrkivi yhtenään
Valohon, taivahan puoleen.





VUOSI 1885.




NYT JA SITTEN.


Astele, armas pienoinen,
Äitisi ohjaa lastaan;
Et voi langeta, lintunen,
Äitisi ottaa vastaan.
Lankeatko, no, nostetaan,
Luonas on auttajoita.
Mutta kun joudut maailmaan,
Turhaan huutelet noita:
Siellä ne töykkii toisiaan,
Harva on valmis nostamaan.

München 19/1




PEIPOLLE IISARILLA.


Kerran Suomen metsämaalla
Lauloit, peippo, muistelen;
Sama lintu, samat laulut,
Hyvin vielä muistan sen.

Oksalla nyt vierahalla
Soitat Suomen laulua,
Rannall' Iisarin vaikk' istut,
Muistat Vuoksen aaltoja.

Muistathan, kun synnyit, kasvoit
Suomen keväthengessä,
Laulathan, kun lasna kuulit
Suomess' äitis virsiä.
Siellä herännyt on henkes,
Siellä syttyi ensi lempes:
Vaihtukoonkin paikka, aika,
Laulussas on Suomen taika.

München 2/4



PIENI.


Verhossa hennon harson
Pieni nyt nukkuu vaan,
Silmät ei auenneina
Viel' ole maailmaan.
Silmät jos aukeaakin,
Harso ne verhoaa,
Harso jos poistuneekin,
Ilma tok' auertaa.
Vuosia viettyy vielä,
Auerkin siirtyy pois,
Maailma kirkas loistaa,
Jos silmäsi terveet ois!

München 16/4




IISAR.


Miks riennät, Iisari kiiruissas
Ja juokset vaahtokierroksissa?
Suo kuvain syntyä povessas,
Ihaile kaunista rannoillas
Ja opi sointua lintusissa!

"Ei aikaa!" lausut ja juokset vaan,