|
|
Mies tulla kehjottaa,
Mies vainajan.--Vaimo on kuollut,
Siis koiran hän pelastaa.
11/6
ELÄÄKÖ JUMALAS?
Ihailet Venusveistoas!
Elääkö sulle jumalas?
Valaiset häntä tuohuksella,
Niin onkin parhain tarkastella:
Hämärähetkin Venuksen
Voi tunnustella parhaiten.
13/6
HERTTUATA NÄHDESSÄ.
Oli kerran herttua,--onhan noita
Paljonkin vielä herttuoita.
Kylähän kulki herttua kerran,
Niin kansakin näki suuren herran.
Ja vanha koulumestari vastaan
Kuljetti myös sata oppilastaan.
Iloisna lapset leipakoivat:
Nyt toki ihmeen nähdä voivat!
Mestari herra vaan vapiseepi,
Kun hattuvanhustaan piteleepi.
Myös jälkijoukkona vanha kansa
Suo tuulen huuhtoa tukkiansa.
Niin lähestyvät kuin jumaluutta.
"No, lapset, näättekös korkeutta?"
Niin mestari. Lapset: "Taivas tuolla!"--
"Teill' onkohan silmät etupuolla?
Pää painakaatte tok' alas maahan!"--
"Ah, ihanaisehen kukkamaahan!"--
"Ei! kohti herttuan ylhäisyyttä!
Hän suopi teille nyt ystävyyttä!"--
"Niin, herra tuossako!"--Lasta sata
Tähysteleepi nyt herttuata.
Ja nähden vanhojen vapistusta,
Jo nuoret tuntevat vaikutusta.
Dresden 26/6
PEIPOLLE ELBELLÄ.
Oi, sinäkö täällä, peipponen!
No, kiitetty olkohon Luoja!
Ja pihlajassako laulaen,
Kotoni kevähän tuoja?
Kaks ystäväistäkö yhtehen
Ja kolmas pohjatuulonen!
Mua neljänneksi tok' ottakaa,
Niin yhdessä laulelemme
Ja, kummastuttaen kuulijaa,
Keväästä kuiskelemme:
Keväästä Suomen rantojen,--
Se kuullaan täällä epäillen.
Epäiltäköön, kun kuunnellaan,
Usko on töitä Herran;
Hän Suomen puolehen aikanaan,
On kääntävä kansat kerran.
Ja silloin, peippo, sun laulusi
Ei rauennut ole turhaksi.
29/6
KUKKIEN MIELEEN.
Minua kukkaset miellyttää,
Hyväilen oikein heitä,
Ja lemmin, oikein rakastan
Kuin hyviä enkeleitä.
Tekisi mieleni poimimaan,
Mutta en henno kuitenkaan.
"Voi sua tuhmaa Jussia!
Sehän on kukkien mieleen,
Heitä kun lempii, rakastaa,
Asettaen rintapieleen,
Heitä kun riipoo rinnoilleen,
Ottakoon vaikka juurineen."
/6
MIKS ELETÄÄN?
On joutsen harmaa lapsena,
Vaan vanhempana valkea.
Min' olin lasna valkoinen,
Vaan vanhetessa tummenen.
Miks eletään?
Miks eletään,
Kun ruostutaan vaan yhtenään?
Kentiesi aivan siksi,
Ett' tunnettaisiin selvempään
Itsemme ruosteisiksi.
Dresden 5/7
KAIVATESSA.
Käki aamuin kukkuaa,--
Tok' ei käki kotoinen.
Rastas aamuin raksuttaa,--
Tok' ei kotirastainen.
Aamuin ruusut puhkeaa,
Tupaseeni tuoksahtaa,
Lemu tuulelmassa,
Tapaa laulamassa:
Tupasessa vierahassa,
Kukkasista vierahista.
--Tuuli, lennä Suomehen,
Tuothan pikku sävelen
Suomen lintusilta!
Tuuli, lennä Suomehen,
Tuothan hienon tuoksusen
Suomen kukkasilta!--
Tuossa orvonkukkanen,
Minä tässä kaivaten,
Vierahassa keväimessä,
Kotikevät sydämessä.
Dresden 5/7
LAPSENI NUKKUU.
Lapseni nukkuu, nukkuu,--
Iäksi nukkukoon!
Taikka jos herää, herää,--
Aina hän valvokoon!
Aina jos nukkuu, välttää
Pahoja maailman,
Aina jos valvoo, voittaa
Pahuudet maailman.
13/7
VALHEITA:
Valo heijastuu,
Esineestä esineesen singahtaa,
Tyynnä kuvastuu
Veden alla valhetaivas, valhemaa,--
Valon valhekin on ihanaa.
Sointu heijastuu,
Kalliosta kalliohon kimmahtaa,
Korva hairahtuu,
Valhevastaus kun kajahtaa,--
Soinnun petoskin on sointuisaa.
Lempi vaihettuu,
Esineestä esineesen singahtaa,
Sydän hairahtuu,
Valhesoinnun, valheonnen kuvastaa:
Alku armas, loppu katkeraa.
Dresden 13/7
HÄN JÄÄPI.
Siin' istuu tyttö yksinään,
Ja lukee, kirje edessään.
Vaan kissa litkii takana
Pois kermakullan maidosta,
Voi kissaa vallatonta!
Ja tyttö, ennen punakka,
On nyt kuin kerma vaalea.
Tuo kirje mitä merkitsee?
Se posken ruskot nuolaisee,--
Voi kirje vallatonta!
Tupahan paista, aurinko!
Kevääsen astu, tyttö, jo!
Suo luonnon poskes ruskottaa.
Oi neittä hallan puremaa,--
Hän jääpi vaaleaksi.
Dresden 14/7
ONNETON.
Sappho ihana ja onneton,--
Onneton ken etsii onneaan,--
Jospa muistit lyyriäsi vaan,
Tuntematta mitä lempi on!
Mutta lempi tuimin tuskineen
Kiedottu on kieliin kanteleen,
Siksi, ihana ja onneton,
Syöksyit kalliolta aaltohon,
Myrskymieli mereen myrskyiseen.
Dresden 15/7
VAAN KAKSI.
Meitä on nyt vaan kaksi,
Minä ja koirani.
Mieheni petti ja juoksi,
Vierahan vaimon luoksi.
Lapset--kaks oli heitä--
Kulkevat mieron teitä,
Vierasta palvellen.
Meitä on nyt vaan kaksi,
Minä ja koirani.
15/7
NENISTÄ AATELIN.
Nenistä aatelin ja kuninkaan
Nyt useasti vielä haastellaan,
Ne osoittavat muka mahtavuutta
Ja valtaa, voimaa, mielenjaloutta.
Niin vanhaa virttä yhä lauletaan,
Sisällys vaikk' on tyhjiin kulunutta.
Ei huomata, kuink' usein Heikkilällä
On nenä aatelin tai kuninkaan,
Ja suvustansa ylvästelevällä
On nenä aivan tavallinen vaan.
Dresden 20/7
HUOLETI.
"Poika, oi poikanen,
Elelet leikkien,
Ruusuja painelet
Tyttösi rintahan,
Toisia suutelet
Poskilta pois!"--
"Huoleti!--sydämeen
Jäävät ne iäkseen,
Muuten ei onneni
Kestävä ois!"
Dresden 25/7
ELÄINTARHASSA.
I
No, onpas täällä eläintarha suuri!
Vapaina toiset, toisill' orjanmuuri
Tai häkki, niinkuin noilla apinoilla.
Ravintolassa tuolla vapahammin
Apinan jälkeiset on pakinoilla.
Niin luulisi! vaan viittä viekkahammin
Jumalanvilja kahlehtii tok' heitä.
Oi, Diogenes, etsipäs jos keitä
Täält' ihmisiä voisit kohdata!
Jos Darwinia pettänyt ei harha,
Niin maailma on suuri eläintarha.
II.
Noin ennen aina toivotin: "oi naiset,
Te tallennelkaa kyyhkyn untuvaiset,
Ja jääkää aina hentolintusiksi!
Te miksi vapautte kalkkuniksi,
Noin kartanoilla julki kotkotellen
Ja ruusunpunaiselle vimmastellen!"--
Vaan voi kuin pettää ulkountuvat,
Ne huuhkalla kun ovat hienoimmat!
III.
Vapaana ollen nauroi kyyhkynen,
Elämän-onnestansa riemuiten,
Nauroi ja sai metsän nauramaan.
Nytkin, eläintarhan orjana,
Naureksii hän, vaikka tuskissa;
Ymmärtää ken hänen nauruaan?
Nauraa katkerasti maailmalle,
Itse vapautta kaihovalle,
Joka muita kytkee kahleillaan.
Dresden
UNKARIN TYTTÖ.
Alas Elbeä Tonavan mailta
Tuli tyttönen Unkarin.
Ja hän laivan helmenä loisti,
Oli tähtönen kirkkahin.
Muut tähdet kiertävät päivää,
Kukat huomaavat auringon,
Niin laivalla kaikkien ihme
Tuo Unkarin tyttönen on.
Ja nyt Unkarin taivahan auki
Näki maa hänen silmissään,
Ja tukka kuin Tokain tarhat
Yli varjosi ylpeän pään.
Kevyt Elben aaltonen läikkyy,
Soma vartalo heilahtaa,
Vene seisoo: Unkarin ylväs
Myös rantahan astahtaa.
Väki tulvii, tyttönen väistyy.
Mihin?--Suurehen maailmaan.
Yhä siellä hän rintoja hurmaa,
Kuin viinikin Unkarinmaan.
Elbellä 26/7
KAHLITULLE.
Sua säälin, joutsen jalolentoinen,
Kun rajoittuu nyt liikkees lampehen.
Vaikk' ennen korkealla lentelit,
Kun joskus miellytti, niin uiskelit.
Nyt ken sun--siipesi on leikannut,
Niin leikikseen sun lampeen kahlinnut?
Liet yksi niitä, joilta maailma
Vaan huvikseen on siivet katkaisna.
Teplitz 1/8
ITSENÄISELLE.
Olet itsenäinen? No kaikkia vaan
On luotu maailma kuulemaan!
Olet ympäristöä, hengit sitä.
Sitä aattelet ja sit' uskot, mitä
Esivanhempas sekä kansalaises.
Ja toista mieltä jos huomataan,
Sua kohta syrjästä kolhitaan,
Ja kahleesi on omat uskolaises.
Kuin tuskaloiselta tuntuukaan,
Jäät ennelleen yhä istumaan,
Ja yhteiskuntasi vitjassa
Olet ruostuvaisena rengasna,
Joka uutena välkkyy kilkahtain,
Mut vanhana soi kuin muutkin vain.
Teplitz 3/8
PÄIVÄNRUUSU.
Moni kukka on kaunis tarhassaan,
Yli aidan ei näy kuitenkaan.
Vaan päivänruusu on loistava,
On kukkavaltion herrana,
Yli muurin katsovi maailmaan,
Lumoustaan luo ohikulkijaan,
Ja toiset kukkaset mielellään
Hänelle nyökäyttävät pään.
Hän vastaa nöyränä toisia:
"Mitä onkaan kukkien kauneus!
On suuri kuin pienikin luontoa,
Jota kirkastaa valon rakkaus."
6/8
TYTÖN MUISTIINPANOISTA.
Siell' istui hän mua silmäten,
Ma naureksin vaan ilveillen.
Pois päänsä käänsi hän kainosti,
Taas vaikenin,--hän silmäsi.
Ja syvää tuota silmäystä
En unhoittaa voi milloinkaan,
Mut puhkesin toki nauramaan.
Hän tunsi tuskaa, häväistystä,
Sen luin hänen kasvoistaan.
Niin poistui, silmää nostamatta,
Katosi puiston varjoihin.--
Katunut olen sittemmin.
Teplitz 10/8
KAKSI KIRSIKKAA.
Katolisissa maissa näkee vähän väliä pystytettynä ristiinnaulitun kuvia.
Poika puistossa
Poimi marjoja,
Noita kypsiä, ruskeoita
Böhmilaaksojen kirsikoita.
Näki tuonnempaa
Kaksi kirsikkaa,
Näki tyttösen silmää kaksi,
Halu leimahti polttavaksi.
Vesi seisauttaa
Kulovalkeaa,
Pojan kiihkoa tyttösestä
Purot, viinitarhat ei estä.
Veri kiehahtaa
Ja hän kiiruhtaa,--
Tytön painavi rinnoillensa,
Tytön huuloset huulillensa.
Poika, tarkasta!--
Risti vuorella!--
Mitä tehnyt poika ois muuta,
Jos nähnyt ei ristinpuuta?
Teplitz 11/8
VASTAHAKAAN.
Päivä alkoi laskuaan,
Mielenipä nousuaan.
Sammui silmä auringon,
Syttynytpä sydän on.
Päivä painui syvimmilleen,
Ihastuin jo ylimmilleen.
Päivän vuoro valjeta,
Mielenipä laimeta.
Koitti aamun aurinko,--
Mieltymyspä loppui jo!
Mieleni ei luonnoton,
Vaikka lyhytlentoinen:
Iltatähden, kuutamon
Kanssa nousten, laskien.
Teplitz l4/8
PIKKU TUIKKEHET.
Poimin sinut, pienoinen
Kiiltohiekan jyvänen,--
Halveksittu, heikkokiiltoinen.
Poimin piilevänkin kukkasen,--
Kainous on helmi sydämen.
Laulan kastehelmyestä,--
Hetken helmi kaunoinen!
Silmästä ja kyynelestä,--
Lähde tuo ja puronen!
Illan kiiltomatosesta,
Jok' ei valoaan
Peitä, pienoistaan,
Asunnosta loistaa alhaisesta:
Yhdessä te, pikku tuikkehet,
Välkytte kuin kaukotähtyet,--
Monivärisemmin vaan.
Teplitz 15/8
SALAISUUS.
"Mulla on pieni salaisuus.
Asia on vielä aivan uus.
Siskoni! äsken kirjeen sain,
Siit' elä hiisku muille vain!
Täällä voin metsässä kuiskata:
Kuulehan!--olen kihloissa!"
"Kihloissa!--kylässä huudettiin,
Että jo menet naimisiin!"
5/9
KERRAN ITSE.
Venehessä vanhempasi
Istuskelet, pienoinen,
Heitä pidät turvanasi,
Heihin luotat uskoen.
Kerran tartut airoihin,
Kerran itse soutelet.
Kehen silloin luottanet,--
Omihinko voimihin?
Berlin 5/9
ONKIMISTA.
Oikein istut ongellen,
Mustalaisen poikanen.
Mit' on elämäsi rata?--
Onnen-onkimista vaan.
Edessäsi uipi sata,
Onkehes käy harva vaan:
Onnen tunnet etsiessä,
Vaan et sitä löytäessä.
Berlin 6/9
HÄIRIÖ.
Vaimopa suuttui mieheensä,
Uhkasi koskehen juosta,
Mies paha tuost' oli ihmeissä,
Aikoipa koskehen juosta:
Vaimonsa kosken partaalta
|
