|
|
Suuta annan kullalleni, kuuluuko se muille.
38. TÄSSÄ KYLÄSSÄ PILKATAAN.
Hoi on, hoi on huoletta, kun puhutahan paljon:
Sanotaan mun olleheni joka pojan tarjon.
Tässä kylässä pilkataan ja ouompana olen,
Vaan kun menen toiseen kylään, tuttavaksi tulen.
Mikä pakko, mikä pakko olla ikävässä,
Kunpa otan poieslähdön koko pitäjästä.
Tämän kylän pojat on kun töpihäntä hukkii,
Toisen kylän pojat on kun mesimarjan kukkii.
Tämän kylän pojat on kun vilun virran vettä,
Toisen kylän pojat on kun hunajaa ja mettä.
39. MINÄ LAULAN YÖT JA PÄIVÄT.
Ette ole likka parat mitään minun suhteen,
Minä laulan yöt ja päivät, laulan aamupuhteen.
Minä olen tässä kylässä jokahisen kukka,
Vaan kun tulee oma kulta, on kun tulisi tukkaan.
Onkos vainen, onkos vainen minun kultani kaunis;
Sinimarjat silmillä ja suu kuin punanauris.
Kultani elää rallattaa ja elää niinkun rotta,
Vaikka anto sormuksenki, ei tee koskaan totta.
Meiän poika pohmelossa ryyppäsi kerran viinaa,
Tuosta tottui juomariksi, joutui juomakirjaan.
Kultani onni kova on, ei se anna maata,
Täytyy öitä kollotella pitkin pihamaata.
Kultani kulki kohmelossa, yhtyi likalättiin,
Tuosta suuttui siivo tyttö, suuttui yhtä-äkkiin.
40. OMPA MULLA LAULUJA.
Ompa mulla lauluja ja ralli ompi kanssa;
Eipä tämä tyttö lähe joka ruojan ansaan.
Likat nätit tällä maalla kasvaa kaunihisti,
Niill' on posket punaset ja puhet aina siisti.
Mikkeliss' on markkinat ja Kajaanissa kanssa,
Likat ei lähe markkinoille, asuvat aitoissansa.
Pojat ajaa markkinoille poikki kangaspellon,
Ostaat siellä hevoisen ja kolmen ruplan kellon.
Pojat ajaa reimanteitä oritvarsoillansa,
Likat makaa pyytingillä pumpulipaioillansa.
Siit' on pojilla juonia, kun viina paljo maksaa,
Likat itsensä elättää, kun työtä tehä jaksaa.
Minä kuon kullalleni palttinaista paitaa,
Vaikk' en tuota tunnekana oman kultani laitaa.
Täst' on kultani kulkenu, vaikkei jälet tunnu,
Mikä lie ollut mielessänsä, kun ei tupaan tullu.
Talon tyttöä helsataan, eik' ole niistä mitään,
Torpan tyttöjä potkitaan, vaan niitä naia pitää.
Maja mull' on matala ja koti aivan köyhä,
Isä mull' on ynsiä ja äiti liian nöyrä.
Hyvät minut hyljäävät ja kehnot eivät kelpaa,
Taivaasta ei mulle anneta ja maast' en löyä vertaa.
Illalla lähen nukkumaan ja nukun joka ilta,
Yksin aina vieressäni siliä pirtin silta.
Vaan ei yötä pimiätä, ettei päivä koita,
Eikä niin suurta surua ole, ettei ilo voita.
Vielä tämä siivo tyttö nätin pojan löytää,
Vielä kerran kultani kanssa astun vehnäpöytään.
41. POJAT KYLILLÄ.
Ei oo sia surunen meiän majassamme;
Päivät kuluu kunnialla, illat aitassamme.
Pojat käyvät kulkemahan illan pimiällä,
Laulellen ja rallatellen ilovirsiänsä.
Illan tullen näille maille pojat kylihin kulkee;
Likat menee aittahansa, oven kiinni sulkee.
Käykää pojat kylissä, vaan elkää menkö saunaan;
Pienet piiat pirtissä paljo teille nauraa.
42. EI SAA TYTTÖIHIN KOSKEA.
Puhun minä poikasille, eipä houkutella
Nuoria likkoja tarvitseisi eikä viekotella.
Leskiä saapi liikutella, ei se haittaa mitään;
Ei saa tyttöihin koskea, hävetä poikain pitää.
Eipä tämä tyttö lähe hylkypojan viereen;
Hylkypoika viettelee ja saatta mierontielle.
Poika rahat menettävi oluehen ja viinaan,
Tytöt ei pane rahojaan, kun silkkihin ja liinaan.
Kyllä sinäki tyttöjä saisit, saisit vaikka kenen,
Kun olis viina loppunut jo viittä vuotta ennen.
43. POJAT JUOKSEVAT JÄLESSÄ.
Laulaisinpa taitaisinpa kun palkka maksettaisi,
Emmä paljo pyytäiskään, kun markan sanasta saisin.
Ei ole tyttöin ikävä pimeillä öillä,
Pojat käyvät kyliä myöten tyttöin tinkitöillä.
Tuli poltti Turun linnan, vesi vei sen sillan,
Pojat itkee ikävissään päivän sekä illan.
Likka käypi kankahalla niinkuin kaunis kukka,
Poika juoksee jälestä, niinkuin vanha hukka.
Likka astuu ahoa pitkin, pumpuliliivit liuhkaa,
Pojat ryömii jälessä, tuohivirsut viuhkaa.
Likka istuu linnassansa, kulta riippuu rinnassa,
Tänä vuonn' on huonot pojat huokiassa hinnassa.
44. VOI MINÄ POLO LIKKA.
Voi minä polo likka kun olen yksin,
Olen tullut kaikilta hyljätyksi.
Muut tytöt toimitti asiansa ennen,
Minä olen heitetty ikävihin tänne.
Enkä tieä miten minä hylyksi nyt tulin,
Joka ennen kaikkien kukkana kulin.
Olin minä ennen kuin enkeliskukka,
Kehnojen päälle en katsonukaan.
Parahinten parvessa kävin minä kirkkoon,
Ja nyt olen joutunut koiarien joukkoon.
Vaan mitä entisistä ajoistani huolin?--
Noitapa muistaissa syömeni kuoli.
45. KAINU PIENONEN PIIKA.
Minä olen kainu kun syvän salmen siika,
Murehella täytetty pienonen piika.
En vielä muistane kovin monta vuotta,
Valitella täytyy jo kuitenki totta.
Maailman meri se on vaarallinen aivan,
Pian myrsky särkevi pienosen laivan.
Ei aina käynti ole kukkien päällä,
Toisin ajoin ompi orjan tappuria tiellä.
Välistä se näyttää kun ilonen ois olla,
Usiammin taitavi murepilvi tulla.
Niin on koko elomme ja koko olo täällä,
Lehenkanta katkeava syksyisellä säällä.
Omp' on elo ihmisten kun aaltosien veellä,
Yksi tulee jälessä ja toinen meni eellä.
Nuoruuteni aika ja ilopäivä kulkee,
Jopa noista vaivoista väsymyskin tullee.
Vaan kun olen nuori ja rumihilta raitis,
Mahan olla luojaani kiittämähän valmis.
Luojaansa kiittävät varpusetkin pienet,
Enkö toki varpusia parempi mä liene.
46. IKÄVÄT ON AIKANI.
Mennä vuonna oli minun iloinen olla,
Tänä vuonna olis minun parempi kuolla.
Eipä enää naurata kun aina johtuu mieleen,
Ett' on oma kultani jo mennyt muien viereen.
Tuostapa on syämeni sangen karvas,
Kun on oma kultani jo muien armas.
Ikävät on aikani maailman päällä,
Ei kuulu kultaistani siellä eikä täällä.
Päivä se paistaa ja lintusetkin laulaa,
Minun kulta veäksen jo muien kaulaan.
Lumipilvet taivaalla juoksee ja kulkee,
Minun kulta muita jo sylihinsä sulkee.
Vaan mitä itkenkin ja valitan ja huolin,
Vaikk' olen sorrettu kaikilta puolin?--
Heitän koko Suomenmaan ja lähden Venäehelle,
Elän siellä vuotta kaksi, niin on hyvä jällen.
47. HULLU OLIN--
Hullu olin kun ma lähin koti pitäjästä,
Näin mä siellä kultani joka viikon päästä.
Minä olen täällä ja sinä olet siellä,
Moni järvi välillämme, soita paljo tiellä.
Sirkat ne sirkuttaa ja lintuset laulaa,
Vaan eipä kultani riennäkään kaulaan.
Lintuset visertävät metsien päällä,
Minä istun ikävissä yksinäni täällä.
Tuuli se tulee ja pienet puut ne taipuu,
Kultani ääni ei kankailla kaiku.
Niin on suru syömessäni ja on kauan ollut,
Enkä ole sanaakaan kullastani kuullut.
48. KULTANSA VUOTTAJA.
Surunen on syömeni ja itku silmän peittää:
Jopa oma kultani taisi minun heittää.
Minä olin kultani kanssa, olin monta vuotta;
Iän nuoren kulutin ja kulutin juur suotta.
Olin aina siivo tyttö, siivo, rehellinen,
Kultani se viettelijä, viekas, petollinen.
Viikon vuotin kultaani, vuotin joka ilta,
Kysyin keon kukilta ja ilman lintusilta:
Ettekö kukat ole kultaani nähnyt,
Miss' ompi kultani kulkenut ja käynyt?
Ettekö tieä te lintuset pienet,
Missä mun kultani elänee ja liene?--
Kulta oli ilossahan meren tuolla puolla,
Minun anto surra, ikävähän kuolla.
49. TURVATON.
Onneton olin minä ollessani,
Onneton tähän kylään tullessani.
Onnettomaksi olen minä luotu,
Ei ole minulle ilopäivää suotu.
Turvaa ei ole siellä eikä täällä,
Enempi kun linnulla lentonsa päällä.
Maailma minua nyt paljoki vaivaa,
Ja minun eteheni kuoppaa kaivaa.
Ystäväni myös on ynsiäksi tullut,
Kun hän on maailman juttuja kuullut.--
Kuulepas, kultani, vielä sana yksi:
Kuinka tulin minä näin hyljätyksi?
Kuka sinut eksytti rakkauen tiellä?--
Tule, tule kertaki luokseni vielä.
Muistatko muinen kun marjassa käytiin,
Ahosilla istuttiin ja leikkiä lyötiin?--
Päivä se paisti ja pienet kukat loisti,
Kukatki ne ketosilla iloamme toisti.
Linnut ne laulelivat metsien päällä;
Meistä he lauloivat siellä ja täällä.
Ei ole ajat enää, niinkuin oli ennen,
Entiset ajat ovat olleet ja menneet.
Entinen oma kulta ei enää hoia;
Niin se mun jätti kun pienen linnun poian.
Toivoni raukeni, meni juuri tyhjään,
Ei ole mulla nyt ilopäivää yhtään.
Enkä mä itselleni näin luullu käyvän;--
Ikäväni kestää kuolemapäivään.
Olen ma kun oksalla varpunen pieni;
En tieä kuhun otan matkan ja tieni.
Nuoruus rientää ja aikani kulkee;
Jopa noista vaivoista väsymyski tullee.
Päiväni päättyy ja elämäni katkee,
Mutta se murheni peittää ja kätkee.
50. ITKU JA NAURU.
Astelin kaunista kangasta myöten,
Heliätä rannan hiekkoa myöten.
Poro minun pöllysi polvilleni,
Heliätä hiekkoa helmoilleni.
Menin minä siitä siskoni luoksi,
Sisko se ulos mua vastahan juoksi.
Siskoni vei mua kamarihin käymään,
Toi sitte ruokaa ja käski mun syömään.
Söin palan eli puolen arvoltani,
Kysyin minä siskolta armastani.
"Armahasi ei ole ollunna täällä;
Maatapa taitaa jo marjojen päällä."
Kävin minä armasta katsomahan,
Sisko se sivullani astumahan.
Armahani makasi paarten päällä,
Silkkinen vaate oli silmien päällä.
Sisko se käski mua nauramahan:
"Taiat sa toisenki armahan saaha."
Olisinpa nauranut armastani,
Vaan empä jaksanut itkultani.
Suu minun nauroi, syämeni itki,
Veet ne vierivät poskia pitkin.
Veet ne vierivät poskia myöten,
Kulki kun virrassa koskia myöten.
51. MIELEHENI MUISTUVAT MUINAISET AJAT.
Mieleheni muistuvat muinaiset ajat,
Isäni ja äitini ilotäyet majat.
Olin minä tytön taimi koria kuin kukka,
Joka pojan päälle en katsonutkaan.
Koriana kävin minä edestä ja takaa,
Mieleni oli iloinen ja murehista vapaa.
Muistanpa vielä kun marjassa käytiin,
Mansikoita syötiin ja leikkiä lyötiin.
Linnut ne laulelivat metsien päällä,
Meistä he laulelivat siellä ja täällä.
Toisinaan kun tuli tuiskuset ilmat,
Satehiset viikot ja ankarat kylmät.
Tupa oli lämmin ja kamari oli kaunis,
Kamarissa maito ja voi ja leipä valmis.
Ei ole ajat enää niin kun oli ennen,
Entiset ajat ovat olleet ja menneet.
Nyt ei ole siaa mulla siellä eikä täällä,
Enempi kun lehellä liukkaalla jäällä.
Voi kuinka tyttöparan onki minun käynnä,
Muretta ja surua on sydämeni täynnä.
Ilopäivä on mennyt ja kohta ikä katkee,
Eik' ole kuka minut murehista kätkee.
Vuoteni kulki, kun virtanen vesi;
Mikä mulla tullee viimenki esiin.
52. TÄMÄN KYLÄN POJAT MINÄ LOUHEEN LYKKÄÄN.
Ei oo mulla muretta ja ei oo huolta mitään,
Maailma se murehen minusta jo pitää.
Maailmaa hullaa minkä vaanki hullaa,
Vaan puhas likka mä taianki olla.
Mitäs minä tuota suren, likka nuori, nätti,
Jos minut poikaratti viinanjuoja jätti?--
Tämän kylän pojat minä tervaksissa keitän,
Toisen kylän pojille mä toivoni heitän.
Tämän kylän pojat minä louheen lykkään,
Muunlaiset olla pitää, joista ma tykkään.
Ennen minä liikutan rihmaa ja neulaa,
Ennenkun tämän kylän poikia seuraan.
Ennen minä liikutan likasia puita,
Ennenkun ruman pojan laihoja luita.
Ennen minä nokisia pölkkyjä kannan,
Ennenkun ruman pojan suuella annan.
Poikien lauluja
53. HERRASPOIKA.
Herraspoikia meki oomma, vaikk' emme taia ruotsii,
Ei oo tarvis työtä tehä eikä maata kuokkii.
Tämä poika Pohjanmaalta kävelee kun herra,
Menee siitä kamariin ja ryyppää viinaa kerran.
Piiat pirun riivatut pojilta viinan estää,
Pojat herran siunatut juovat minkä kestää.
Tämän kylän nuoret piiat kukkuvat kun käet,
Hännällänsä häväsevät koko poikaväen.
Kyllä sieki siivo tyttö taiat meitä haukkuu,
Rannin pojat potkivat ja keppi selkään paukkuu.
Voi kun oonki joutunu ma noien likkain varviin,
Näistäpä olen saanunna ma monta mieliharmii.
54. TÄTÄ VIRTTÄ MINÄ LAULAN.
Tätä virttä minä laulan, täll' on hyvä juoni;
Empä minä tämän maailman avaruuesta huoli.
Olen laulanut ennenki ja laulan nytkin vielä;
Eipä tämän kylän tytöt halaamasta kiellä.
Tämä kylä, hyvä kylä, tässä minä häärin;
Tämän kylän parahat tytöt itselleni käärin.
Tämän kylän tytöt on kuin sokuritoppiloita,
Niitä pojat halailee kuin Ruotsin rusinoita.
Toinen lampi syvempi ja toinen matalampi,
Toinen likka kovempi ja toinen lauhkiampi.
Vaikka likka kiukussaan kuin tuohi tulessa palaa,
Mieli menee hyväksi, kun aika poika halaa.
Likka itse monen kerran otti pojan yöksi,
Tuota sitte toisen kerran sanoi pojan työksi.
Ei se likka miestä saa, joka oven pojilta sulkee,
Pojat paljon vaivan kanssa kyliä pitkin kulkee.
55. JUOMARIPOIKA.
Laulaisinpa, taitaisinpa, kun palkka maksettaisiin,
Empä paljo pyytäskään, kun piipun pohjan saisin.
Minä olen laulu poika, mull' on laulun nuotti,
Vaan nyt kylän likat minut humalahan juotti.
Aika poika minä olen, minä tahon naia,
Enkä kauan akata ma aikaan tulla taia.
Likkojahan minäki vaan mielelläni naisin,
Akat ei kelpaa kerällä, vaikka kyllä saisin.
Minä lähen likkain aittaan, hyvä on siellä käyä,
Puteli on arkussa ja paloviinaa täynnä.
Likka kulta herasilmä, kaahas tilkka viinaa,
Minä ostan toiste sulle soman silkkiliinan.
Viina miehen virvoittaa ja olut antaa voimaa,
Siit' en huoli ensinkään, jos akat minua soimaa.
Elä sinä likanruoja minua nyt pilkkaa,
Vielä minun taskussani hopiatki hilkkaa.
Täm' on poika juomapoika, juopi minkä jaksaa,
Eikä pyyä ilmaiseksi, hinnan aina maksaa.
Ennenkun viina tyyristyvi, ostan koko tuopin,
Juotan kylän pojille ja kyllä pojat juopi.
56. TYTTÖJEN POIKA.
Tass' on poika, jonka syän rakkauesta palaa;
Minä kulen tyttöin luona julki sekä salaa.
Kah noita kauniita tyttöjä, kun tässä kylässä kasvaa,
Hyvä on noita haastattaa ja tanssi käy kun rasva.
Kah noita kauniita tyttöjä, kun tässä kylässä kasvaa,
Huulet on kuin hunaja ja puhe käy kun rasva.
Tämän kylän tytöt on kuin meren muikaleita,
Niitä pojat halajaa kuin Saksan sämpylöitä.
Minä olen aika poika, elän likkain mieleen,
Joka ilta rupean mä nätin likan viereen.
Likka kulta, likka kulta, likka kulta vielä,
Ele sie nyt minua tok' halaamasta kiellä.
Heilu likka, juovu likka, vaku saahaan vasta,
Vanha mamma on kotona, joka tuutii lasta.
57. POHJAN POIKA.
Minä olen Pohjan poika, hyvän talon renki,
Minä huilaan, minä häilään niinkuin häijyhenki.
Enpä huoli naiakana, eik' ole suurta pakkoo,
Halailemma likkoja ja enkä maksa sakkoo.
Mitäs minä tuosta huolin, vaikka muiat haukkuu,
Muiain suu on irvellään kuin vanha liinaloukku.
Mitäs se muijia liikuttaa, jos kylilöissä kuljen,
Löyän tytön elikkä akan, se on yhtä mullen.
Eipä kauan elettäisi päälle tämän päivän,
Jos ei poikain suotaisi likkain luona käyvän.
Ämmät kovin äkäset ne harmissakin haukkuu,
Vielä sun ämmä selässäsi pirun keppi paukkuu.
Minnepäs likat joutuisivat, kun ei kukaan korjais,
|