teille tehdään vääryyttä ja tahdon, että laki teitä suojelisi.
Sentähden, katsokaa, älkää tekään tehkö väärin. Älkää olko pelkureita.
Jääkää tänne minun kanssani. He tulkoot; me seisomme tässä. Minä puhun
teidän puolestanne. Minä kiellän heitä ruplaveroja kantamasta, näytän,
että se on asetusta vastaan. He pelkäävät minua, kun te olette minun
kanssani ja näette mitä he tekevät. Mutta jos pakenette, mitä voin minä
yksin! Rohkeat olette, ette pelkää metsän vaaroja, ei vettä eikä tulta.
Miksi pelkäätte herroja?

(Kuuluu rummun pärinä kaukaa.)

3:S MARKKINAMIES: Kuulkaa mikä se on?

2:NEN MARKKINAMIES: Sotakomissarjuksen rumpu! Jo tulevat.

MARKKINAVÄKI: Kuulkaa, kuulkaa, pois täältä joutuin!

(Osa pakenee.)

SAMUEL CRÖELL: »Sotakomissarjuksen rumpu!» Joku pikentti pahanen
puupalikoilla päristelee tyhjää rakkoa. Mitä siinä on pelkäämistä.
Äänihän se on vaan. Lapsiahan tuommoisella pärinällä pelotetaan, prrrr!
Ja jos sieltä nyt tulee niitä koko joukko lierilakkisia töyhtöpäitä,
roimahousuja,--älkää olko millännekään; ei töyhtö ole muuta kuin linnun
häntäsulka ja hansikas on palanen vasikan nahkaa ja roimahousut tyhjää
ilmaa täysi. Jos tulee vaikka uusi maaherra itse, nuori Stenbock,
miekkoinensa, älkää hämmästykö miekkaa eikä hänen pukuansa. Sen puvun
sisässä istuu poikanulikka, jonka reidet ovat vielä kuumat mammansa
koivurieskasta. Jos tulee Törnskjöld, niin tietäkää, että se on
virkaheitto. Tai tulee Metstake, toinen virkaheitto, ja rupee ärjymään;
muistakaa, että se on vaan tyhjä rähinä. Kellä ei ääntä olisi, kun
huutamaan rupee! Hän pöyhistelee ja kääntelee vartaloansa kuin
kalkkuna, mutta samassa hänen mahansa löllyy kuin lihavan ämmän.

(Rumpu kuuluu selvemmin. Kaikki kavahtavat ylös ja aikovat lähteä,
osa lähtee.)

1:NEN MARKKINAMIES: Ota jousi, rupee päälliköksemme! Käske ampumaan!
Minä palautan vielä kaikki karkuun lähteneet! Mitäs teet?

2:NEN MARKKINAMIES: Kuninkaaksemme rupea! Jos meitä ei riittäne, saat
apua; kaikki pakolaiset palajavat. Nousee koko Karjala, Inkeri----

SAMUEL CRÖELL: Minulla ei ole siihen oikeutta.

1:NEN MARKKINAMIES: Ota oikeus!

SAMUEL CRÖELL: Jääkää kanssani, kuka uskaltaa. Jouset pois!

2:NEN MARKKINAMIES: Heitä lorusi! Kukapa tässä päänsä satimeen
pistäisi.

1:NEN MARKKINAMIES: Salli ampua edes koetteeksi! Kuuletko? Vihellän
kaikki takasin. Tässä on hyvät lymypaikat.

SAMUEL CRÖELL: Ääh, sinä pelkuri! Näreidenkö takaa sinä ampuisit
miehinesi ja jousinesi! Paeta et saa, kun kuulet komisarjuksen rummun,
se kutsuu väkeä kokoon. Ampua et myöskään saa, se olisi kapina. Siis
sinun täytyy seista, (Pelottaen): Katso etees, etten sinuakin vielä
käräjille haasta!

(Kaikki markkinamiehet pakenevat.)


KOLMAS KOHTAUS.

Samuel Cröell, Pekka.

SAMUEL CRÖELL: Ha-ha-ha. Taas jätitte minut yksin asiatanne ajamaan.
(Menee perälle, tähystelee vasemmalle). Siellä tulee jo
vakoojamiehetkin niin että lumi tuiskuaa suksen tieltä. He laskevat
mäkeä alas, Rolli ja Lahnas eteenpäin kumartuneena, »nyt, nyt, se
paholainen saa kiinni», ponnista paremmin, ai-ai, jo on kintereillä! Ja
itse Paavolakin, eikö se ole Paavola, tuo pieni kerä mäen rinteellä,
vanha, jykevä Paavola--hipoo eteenpäin kuin olisi hirven jäljillä.
Tulevat tännepäin.--No Pekka, me jäämme taaskin kahden. Ethän peljänne?

PEKKA: Piru tietää.

SAMUEL CRÖELL: No-noo! Ethän karhujakaan pelkää.

PEKKA: En.

SAMUEL CRÖELL: Et peljännyt kerran, vaikka seisoit aseettomana sylen
päässä.

PEKKA: En peljännyt.

SAMUEL CRÖELL: Ja pelkäisit herroja!

PEKKA: Karhu on sentään toista. Olihan minulla ainakin puukko.

SAMUEL CRÖELL: Mutta se olisi sinut nutistanut. Sinä olit kuolemaa
vastassa etkä peljännyt; tiedän Pekka, ettet peljännyt.

PEKKA: Minulla oli puukko, ja minä olisin noin--noin--, jos olisin
joutunut alle.

SAMUEL CRÖELL: Ei karhusta puukolla päästä.

PEKKA: No olisin sitten henkeni heittänyt. Annatko möyhertää tällä
puukollani, niin en nytkään pelkää, vaikka tulis herroja kaksikymmentä,
ja menköön henkenikin.

SAMUEL CRÖELL: Menköön henkesi? Mutta miksi et uskalla sitten
aseettomana seista.

PEKKA: Antaisinko heidän pilkata ja raadella! Panisivat vielä kiinni.
Minkä hyvän edestä? Eei.


NELJÄS KOHTAUS.

Entiset. Paavola, Rolli, Lahnas, kolme muuta vakoojamiestä.

PAAVOLA (pysähtyy, huomattuaan Samuel Cröellin): Hei Samuli! Sinäkö
täällä; joudu, ettet jää vainolaisen jalkoihin! Käy taakseni suksille!

SAMUEL CRÖELL: Tästä en lähde minnekään.

PAAVOLA: Heitä on suuri joukko vouteja ja vallesmanneja; komisarjus
itse tulee etunenässä, kolmivaljakolla.

SAMUEL CRÖELL: Hänellepä minun onkin asiata!

PAAVOLA: Se on Törnskjöld, vihamiehes. Tule joutuin

(Pekka pakenee).

SAMUEL CRÖELL: En ole mitään pahaa tehnyt; miksi pakenisin!

PAAVOLA (hyppää suksilta, tulee Samuel Cröellin luo): Joko olet ottanut
vanhan pääsi jälleen. Sinä olet yksin. He tappavat sinut!

SAMUEL CRÖELL: Eivät tapa. Minulla on mahti puolellani. Minuun ei saa
kukaan kajota.

PAAVOLA: Näätkö kuinka jo pimenee, ja pimeässä he uskaltavat.

LAHNAS: Joutukaa miehet! Aika on täpärällä.

PAAVOLA: Tiedäthän itse, ettei valtakirjas mitään auta, kun sinut
kiinni saavat. Onko tämä ensi kerta! Samuli, sinä pelastit poikani
kerran. Tuolla hän on, Rolli, nyt jo partasuuna. (Rollille): Tähystele,
tähystele sinä! (Samuel Cröellille): Älä anna itseäs vainolaiselle,
sinä olet meille tarpeen.

SAMUEL CRÖELL: Tarpeen on, etten lähde pakoon vääryyden tekijöitä. Minä
tiedän tieni.

LAHNAS: Hiisi teitä odottakoon!

(Hiihtää pois kolmen muun vakoojan kanssa).

PAAVOLA: Tunnen sinut Samuli. Oh sinua, Samuli, Samuli!

SAMUEL CRÖELL: Ruotsin valta on kerran kostava kaikki vääryydet.

PAAVOLA: Menehdyt siihen uskoosi!

SAMUEL CRÖELL: Se on sinun uskos.

PAAVOLA: Jousta emme voi jännittää herroja vastaan, meidän täytyy
paeta.

SAMUEL CRÖELL: Onhan laki.

PAAVOLA:--ja he itse tuomarina. Ei ole meillä aseita heitä vastaan,
Samuli. Seisomme kuin pedon edessä. Jos voimme salaa iskeä, niin
iskemme; jos hän vainuaa meitä, me hänet petämme; jos joudumme eteen,
me liehakoimme häntä lakki kourassa. Mitä muuta tekis se, jolta on ase
otettu.--Samuli, sinä olet meidän mies, vaan et ole talonpoika. Sinä
rakastat heitä ja tahdot että oikeus tapahtuisi heidän keskellänsä. Me
emme välitä heistä. Vielä enemmän: me vihaamme heitä. Jos heillä olisi
kynnet niinkuin kotkalla, jos hampaat niinkuin sudella ja jos voimat
niinkuin karhulla, ja he nousisivat meitä vastaan, me emme vihaisi
heitä. Mutta he eivät ole meitä pitemmät, ei voimat riitä meidän
voimillemme, samaa ihmisrotua, samaa verta ja lihaa, ja kuitenkin--
meidän täytyy seista aseettomina heidän edessään ja paeta heitä, tikari
tupessa. Se on siksi, Samuel,--siksi me vihaamme heitä, vihaamme! Oh;
mitä puhunkaan sinulle!

SAMUEL CRÖELL: Niin, niin, ehkäpä niin täytyy olla, että te pakenette.

PAAVOLA: Lähdemme rajan yli; muutamme pois koko heimo näiltä mailta.
Kiskokoot mitä petäjästä irti saavat.--Seuraa meitä Samuli! Siellä on
suuret metsät, paljon riistaa, siellä hirvet, siellä otson ottelut.
Tule!

SAMUEL CRÖELL: Te lähdette. Lähtekää. Kuolleena en kulje teidän
kanssanne.

PAAVOLA: Kuolleenako, Samuli? Metsässä on elämä. Päivä kimmeltää
huurteisessa petäjässä! Rakastit sinä ennenmuinoin hiihtoretkiä,
rakastit peijaisia ja vanhoja Väinön lauluja. Jätä tämä kaikki, herrat
ja heidän oikeutensa. Mennään!--Samuli, eihän ole Ruotsin mahti täällä.
Kuka sinut pelastaa?

SAMUEL CRÖELL: En tiedä minä. Oikeus itse. No, teidän jumalanne, jos
niin tahdotte!

ROLLI: Jo laskevat vaaran rinnettä.

PAAVOLA: Ota tämä tikari, olethan ilman mitäkään.

SAMUEL CRÖELL: En tarvitse.

PAAVOLA: Hyvästi sitten Samuli! Jos vielä meitä kaipaisit, hae
rajamailta, kevään tullen vasta etenemme siitäkin.--Tule alas
lumituisku, tule pyry, suksen latu peitä vainoojilta! Hyvästi!

(Paavola ja Rolli hiihtävät pois).


VIIDES KOHTAUS.

Samuel Cröell, yksin.

SAMUEL CRÖELL: Yksin! Juuri niinkuin Räisälässä, paitsi että tällä
kertaa Pekkakin on karannut. Karhuja ei pelkää, mutta herroja--! Tuolla
he menevät. Hyvästi, hyvästi!

Sanoin heille, että minulla on usko. Onko minulla? Herra jumala, miksi
olenkaan täällä! Pois!--

Olenko ruvennut epäilemään ihan viime hetkellä. En ymmärrä miksi olen
täällä:--ketä puolustan, kun ei täällä ketään ole. Ja nyt juuri minun
pitäisi ymmärtää. Järkeni, järkeni, miksi minä olen täällä?

Jalka ei nouse, on kuin naulattu maahan. Tiedän, etten tule
liikahtamaan paikaltani. Minun täytyy jäädä. Miksi, miksi? Kohta he
ovat täällä. He lyövät. Oh, kun en ottanut veistä Paavolalta! Pois!--

Oikeutta?--Mutta mitä voin yksin heitä vastaan! He eivät kuule minua.
Heidän vihansa on sammumaton. Mitä hyötyä on kelleen siitä että he
saavat kiduttaa minua! En muista syytä, miksi olen täällä. Järkeni,
järkeni!

Nyt,--nyt muistan. Se oli se suuri oikeus. Minä tahdoin olla sokeana
kaikelle muulle: ei kysyä mitä tulee: ainoastaan uskoa! Sofia sanoi:
»Jollen olisi oikealla ajalla tullut, sinä olisit linnan
kellariholvissa. Eikö se ollut kaikkivaltiaan viittaus.» Minä vastasin:
»Jollet sinä, niin jotain muuta». Sehän oli minun uskoni. Mutta nyt?
Täällä ei ole ketään. Sofia ei tule. Ei kukaan tule. Ei mikään tapahdu.
He vievät minut Käkisalmen linnan holviin.--Oh, miksi aukenevat väkisin
silmäni! Kiinni, kiinni! Noin. Ei mitään kuulu. He ovat juuri ahteen
alla.

Olisinko minä tyhmä. He kaikki sanovat minua lapsekkaaksi. He eivät
usko oikeuteen, kun herrat itse ovat tuomarina. Ei Sofiakaan usko.
»Suuri lapsi», hän sanoi. En ymmärrä jotain. En näe jotain, jota kaikki
muut näkevät.

Kuka on sanonut minulle, että minun täytyy ajaa oikeutta? Ja panna
silmäni kiinni. Että minun täytyy. Jospa onkin joku muu tie, kuin nyt
olla tässä. Herra jumala, muu tie, jota minä en näe! En osaa ajatella.

Kuka se on se toinen, joka tahtoo väkisin avata silmäni? Tällä
viimeisellä hetkellä!--Jättää kaikki syytökseni ja käräjätoimet.
Kapinaako?--Ei, ei ihmisverta. Paetako?--Ei paeta. Syleillä onnetonta
Törnskjöldiä. Mitä! Mitä! (Huutaa): Mutta oikeus! (Polvillaan maassa).
Oh tätä tuskaa! Pois kaikki! Tahdon olla sokea. Sinä maan jäinen kivi,
ole sinä minun uskoni, minä pidän sinusta kiinni, vaan sinusta. Nyt en
näe muuta, kuin sinun. Minä uskon, että oikeus elää maailmassa. Minun
täytyy sitä ajaa. Minä uskon että on oikeus, joka rankaisee, joka
erottaa Törnskjöldin virasta. Minä uskon, että minun täytyy pitää
silmäni kiinni eikä peljätä,--että vielä jotain tapahtuu!--Ah, nyt on
minun hyvä olla, nyt en näe muuta kuin sinun.

(Rumpu kuuluu räikeänä, läheltä, SAMUEL CRÖELL kavahtaa pystyyn.)

Nyt on myöhäistä paeta. (Helpoituksella): Ah!

(Kuuluu hevosten töminä, pysähdyshuudot ja piiskan lyönnit.)


KUUDES KOHTAUS.

Samuel Cröell. Törnskjöld, vouteja, vallesmanneja ja sotamiehiä.

TÖRNSKJÖLD (piiska kädessä): Tyhjä kylä: ei ainoatakaan elävää sielua;
kaikki siis täältäkin karkuun lähteneet. Kirotut moukat!

1:NEN VOUTI: Tuoll' on joku, tuolla kiven luona.

TÖRNSKJÖLD: Ohoi! Kuka siellä?

SAMUEL CRÖELL: Oikeuden palvelija.

MUUT: Samuel Cröell!

SAMUEL CRÖELL: Minä hain sinua, Törnskjöld. Hyvä. että tulit minua
vastaan.

TÖRNSKJÖLD: Vai hait sinä minua ja minä tulin sinun etees.

1:NEN VOUTI: Hänellä on väkijoukko takanansa. Varokaa itseänne kaikki.
Tää on ansa meille.

SAMUEL CRÖELL: Sinulle on tällä kertaa asiata.

2:NEN VOUTI: Puhuttele häntä ystävällisesti.

1:NEN VOUTI: Hän antaa merkin ja joka suunnalta saamme nuolia
silmillemme.

TÖRNSKJÖLD: Sano asiasi.

SAMUEL CRÖELL: Kuninkaan nimessä kiellän sinua toimittamasta sotaväen
ottoja noiden voutien seurassa. Mitään ylöskantoja ette saa toimittaa
näissä tilaisuuksissa. Olette kuin pedot kansan niskassa. Taas olette
kantaneet laittomia ruplaverojanne. Tietäkää siis, että tänäpäivänä
olen julistanut ne kaikki laittomiksi ja vapauttanut talonpojat niistä.
Saatte kääntyä takasin.--Onko sinun kylmä, Törnskjöld. koska vapiset?

1:NEN VOUTI: No, kun on sinulla kerran semmoinen valta.--Me kannamme
mitä meille vanhastaan on kuulunut.

SAMUEL CRÖELL: Tästä lähin se ei kuulu enää teille.

TÖRNSKJÖLD: Kuninkaallinen viskaali, sallinette minun sentään toimittaa
väenottoa hänen majesteettinsa armeijaan.

SAMUEL CRÖELL: Kuninkaan nimessä kiellän sinua tulemasta rumpuinesi
kansanjoukkoon niinkuin haukka varpusten niskaan. Kihlakunnittain sinun
täytyy ensin kutsua kokoon väki määräpäiväksi. Kaikki tämmöiset
sotaväen otot, ilman mitään ilmoitusta, ovat laittomia. Saat siis
sinäkin kääntyä takaisin ja toimittaa asiasi vasta paremmin. Tulet
uudestaan syytettäväksi.

2:NEN VOUTI (Törnskjöldille): Älä ylly, vaikka ärsyttääkin.

TÖRNSKJÖLD (vallesmanneille): Menkää, tiedustelkaa, kuinka monta
hänellä on jousimiestä ja onko pyssyjä. (Samuel Cröellille): Näyttänet
minulle kuitenkin, onko täällä paljonkin sinulla sotakuntoista
nuorisoa.

SAMUEL CRÖELL: Katso itse, täällä ei ole yhtäkään.

TÖRNSKJÖLD: Leikki pois. Käske esiin vaan; kaikessa ystävyydessä tässä
tarkastaisimme.

SAMUEL CRÖELL: Tässä ei ole muita kuin minä ja minun valtakirjani. Mitä
te kiertelette minua kuin kissat kuumaa puuroa. Kaikessa
ystävyydessäkö?

1:NEN VOUTI (Törnskjöldille): Hän tahtoo saada meitä tekemään
väkivaltaa sitten kantaakseen meidän päällemme.

TÖRNSKJÖLD: Se on selvä. Hänellä ei ole mitään asetta. Ohoo, älä luule
meitä niin herkkäuskoisiksi, käärme! (Samuel Cröellille): Jos olet
yksin, Samuel, niin tule meidän seurassamme. Meillä on hyvät hevoset.
Miksi aina riitelisimme, johan niihin kyllästyykin.

SAMUEL CRÖELL: Onko ystävällinen puheesi vilpitön, en tiedä. Mutta
monta kertaa olen sinua ajatellut ja minun tulee surku sinua, että niin
paljon olet saanut vastoinkäymisiä kokea. Sanovat kovan onnen sinua jo
lapsuudessa seuranneen, äsken kadotit virkasikin. Usko minua, ei se
ollut helppoa minullekaan.

TÖRNSKJÖLD: Hm, hm. vai ei ollut sinullekaan.

SAMUEL CRÖELL: Sinä näytät taipuisalta. Toivotaanpa siis, että kaikki
onnettomuutesi ovat päättyneet. Tuohon käteen, Törnskjöld!

VALLESMANNI: Ei ole ketään koko kylässä. Pakenijain selvät jäljet
veivät itään käsin.

TÖRNSKJÖLD (juoksee Samuel Cröellin päälle, jota alkaa lyödä piiskalla.
1 ja 2:nen vouti pidättävät Törnskjöldiä väkivoimalla.)

1:NEN VOUTI: Malttakaa, malttakaa, herran tähden, hän on kuninkaan
valtuutettu!

TÖRNSKJÖLD: Päästäkää minut irti!--Sinä, Samuel.--minun elämäni olet
sinä myrkyttänyt. Kaikki toiveeni olet sinä ruhjonut, kaiken
tulevaisuuteni särkenyt. Niinkuin kyykäärme olet sinä ollut minun
tielläni--ja saitpa, saitpa, minua pistetyksi.

SAMUEL CRÖELL: Usko minua, kun sinulle on tapahtunut oikeus, on se
sinulle parasta mitä tapahtua voi. Maaherran virkasi tuomitsi sinulta
hänen majesteettinsa, enkä minä. Minä ajoin vaan oikeuden asiaa. Ja
aijon ajaa vastakin.

TÖRNSKJÖLD (ryöstäytyy irti): Niinpä tapahtukoon sinullekin kerran
oikeus! (Lyöpi piiskalla, mutta otetaan jälleen kiinni.)

SAMUEL CRÖELL: Törnskjöld, Törnskjöld, hillitse mielesi. Jaksatko
vastata teoistasi.

TÖRNSKJÖLD: Päästäkää minut irti, sanon. Te olette minun todistajani.
Me tulimme sotaväen kirjoitusta toimittamaan, mutta tämä kansan
villitsijä ennättää joka paikkaan meidän edellämme ja me löydämme kylät
tyhjinä. Jos ette anna minun piiskata häntä, niin vangitkaa minun
vastuullani: sitokaa kädet ja jalat ja viekää linnaan. Niin totta kuin
elän on meillä oikeus se tehdä. (Päästetään irti): No viskaali, tulitko
kerrankin kiinni. Sinä asetusten tuntija, muistat kai mitä sanotaan
hänen majesteettinsa sotaväenoton häiritsemisestä. Sinä olet vielä
pahempaa tehnyt, sinä olet auttanut kaikki pakenemaan! Asetus ei tee
poikkeusta viskaaleja varten. Kerran sinä tuomittiin kuolemaan
petoksistasi. Silloin luikertelit irti kahleistasi. Vieläkö nytkin
luikertelet!

SAMUEL CRÖELL: Koetin kaikin voimin estää heidän pakoansa.

TÖRNSKJÖLD: Valehtelet! Sotamiehet, sitokaa hänen kätensä!

(Samuel Cröell sidotaan).

1:NEN VOUTI: Tämä juttu loppui somemmin kuin luulinkaan.

2:NEN VOUTI: Hyvän rekryytin sai sotakomissarjus.

SAMUEL CRÖELL: Törnskjöld, etkö luule, että kerran minua kysytään
Ruotsissa. Silloin sinun on tuleminen tilille. Sinä tiedät, että teet
minulle vääryyttä, etkö usko että oikeus on kerran tapahtuva!

TÖRNSKJÖLD: Kuninkaallisen asetuksen mukaan sinut vangitsin ja nyt
linnaan heitän odottamaan tuomiotas. Olet kansan villitsijä, kuninkaan
pettäjä. Te kaikki olette minun todistajani.

MUUT: Olemme.

TÖRNSKJÖLD: Kuulitko Samuel?--Nyt tapahtuu sinulle oikeus! Eteenpäin
sotamiehet! Käkisalmeen tämän kavaltajan kanssa!

2:NEN VOUTI (mennessä): Tulipa kerran kiinni!

1:NEN VOUTI (samoin): Tulit itse surman suuhun, houkka! Kyllä nyt
kiinni pysytkin.

(Vievät Samuel Cröelliä. pahoin pidellen).

Esirippu.




NELJÄS NÄYTÖS.


Metsä Käkisalmen linnan edustalla. Ilta.


ENSIMÄINEN KOHTAUS.

Sofia. Lisbeta.
(Tulevat vasemmalta.)

SOFIA: Tuossa on linnan portti.

LISBETA: Siellä siis istuu isä raukka!

SOFIA: Kolme pitkää vuotta ryövärien ja murhamiesten seurassa, vankilan
holvissa, jonne ei milloinkaan aurinko pääse. Kolme pitkää vuotta!

LISBETA: Niin, äiti, »kolme pitkää vuotta»; mutta kuinka monta
pitkää vuotta olen minä kulkenut kuin vangittuna, tietämättä
tulevaisuudestani, toivon ja epätoivon välillä! Niitä on enemmän kuin
kolme. Pian olen Jöranille jo liian vanha.

SOFIA: Niin, niin, lapseni, minun sydäntäni kouristaa, kun ajattelen
teitä kahta.--Kuinka toisin on kaikki käynyt!

LISBETA: Ja kuitenkin luulit voivasi edeltäpäin laskea kaikki.--Sinä
tiesit jo nimenkin: Rosencröell.--Rosencröell!

SOFIA: Niinpä niin Rosencröell!--Ei kaikki ole vielä menetetty.

LISBETA: Minä en jaksa toivoa enää.

SOFIA: Lapseni, lapseni, tiedäthän kuinka paljon olen koettanut--ja
ettei syy ole ollut minun.

LISBETA: Niin, niin äiti,--ei sinun. Tiedän kuinka paljon olet uhrannut
ja koettanut.

SOFIA: Mutta yksi oli sentään kaikkein vaikein. Minä olen rukoillut
Törnskjöldiä! Rukoillut että hän säälisi vaimo raukkaa ja päästäisi
vihdoin hänen miehensä. Minä, Lisbeta, Törnskjöldiä!

LISBETA: Yhtä kummallista on, että Törnskjöld on suostunut.

SOFIA: Hän antoi palvelijansa vastata: »päästän taikka en, sen saamme
nähdä; linnan edustalle tule miestäs tapaamaan, silloin asiasta
puhumme.»--Tänä iltana siis. Nyt, Lisbeta, alkaa soma leikki. Hiukseni
ovat harmaat, mutta murtunut en ole. Aikeeni ovat suuremmat kuin
koskaan ennen.

LISBETA: Sinä aijot kai isässä herättää taas jotakin.

SOFIA: Luulen että kolme vuotta hirveää vääryyttä kärsittyänsä hänessä
on itsestäänkin herännyt se, mikä tarvitaan.

LISBETA: Mitä tarkoitat?

SOFIA: Herännyt tuo toinen,--voimaa antava koston tuli,--niin että hän
nyt kerrankin tahtoo toteuttaa omaa oikeuttansa!--Hänen toimensa on
tähän asti jäänyt miedoksi. Niinkuin joku »kirjuri» vaan olisi jotain
puuhannut. Mutta kun hän vihdoin nousee oman loukatun oikeutensa
puolesta, silloin on toinen ryhti oleva hänen käsivarressaan eikä hän
ole hylkäävä miekkaa. Lisbeta, kuinka tyhmää: ajaa oikeutta ilman
miekkaa!

LlSBETA: En voi ajatella isää miekka kädessä.

SOFIA: Hän on taitava miekkailija.

LISBETA: Se on kyllä totta: mahdoton on aatelismies ilman miekkaa.
Mutta ketä hänen pitäisi kostaa?

SOFIA: Voi lapsi, kuinka vähän tiedät omasta isästäsi. Koko tämän
läänin aatelisto hänen täytyy lyödä alas. Ne ovat kaikki sekä oikeuden
että hänen vihollisensa.

LISBETA: Mutta luuletko, että se olisi kuningattaren mieleen.

SOFIA: Kuningatar ei sydämmessään mitään niin toivo, kuin että
semmoinen mies ilmestyisi.

LISBETA: Mutta sanotaanhan, että kuningatar on tämän läänin kaikki maat
aatelisille suosikeille lahjoittanut.

SOFIA: Kuningatar ei muuta voinut. Hänen täytyy heitä syöttää. Mutta
hän tietää mitä se hänelle maksaa. Ja siksi hän sydämmessään salaisesti
ajattelee: jospa löytyisi se mies, joka heidät kukistaisi! Minä sanon
sinulle: se mies on Samuel Cröell.

LISBETA: Äiti, sinun aikeesi ovat aina niin pelottavan rohkeat.

SOFIA: Ensin on Törnskjöld kukistettava, joka on nyt osannut tehdä
itsensä tämän linnan päälliköksi. Oh, Lisbeta, koston päivä on tuleva!
Oikeuden päivä! Onko suurempaa vääryyttä maailmassa tapahtunut! Hän,
joka ilman mitään tutkintoa salpasi Samuelin tähän linnaan, on päässyt
saman linnan päälliköksi. Kolme vuotta on hän osannut viivyttää
tutkintoa, pidättänyt valistuskirjoja ja antanut vaan omia
selityksiänsä Ruotsiin.--Törnskjöld on julma, niin että äidit lapsiansa
pelottavat hänen nimellään. Hänen silmänsä palavat kuin kekäleet. Hän
ylläpitää vanhaa vihaa, hän puhaltaa sitä joka paikkaan ja kaikkiin.
Talonpojat vapisevat hänen edessään. Lisbeta, kerrotaan, että hän oli
tahtonut muutamilta talonpojilta silmät puhkaista, kun he olivat
pyrkineet linnaan Samuelin puheille. Hän on nyt niinkuin mielipuoli. Ja
tämmöistä inhoittavaa vääryydentekijätä vastaan auttaisi käräjät ja
laki ja oikeus ilman väkivaltaa. Että yhden miehen ikä ja vankeus
vanhoilla päivillä pitääkin niin selvää asiata todistaa! Niinkun
kyykäärmeen minä musertaisin hänen päänsä--ja muserrankin, Lisbeta,
Väkivaltaa vastaan väkivalta!

LISBETA: Äiti, mitä on nuo miehet, jotka tulevat tännepäin kuin väijyen
meitä?

SOFIA: Ne ovat meidän ystäviä, jousimiehiä,--jos Törnskjöldin pistäis
päähän juonitella. He tuovat miekan minulle, jonka annan Samuelille,
heti kun hän on päästetty.

LISBETA: Kaikki sinulla on valmiina. Voi äiti, olethan sinä hellä
minulle?

SOFIA: Lapseni, älä pelkää. Sinun tähtes kaikki, sinun tulevaisuutes
tähden! (Vasemmalle): Psh! tänne!


TOINEN KOHTAUS.

Entiset. 1 ja 2:nen jousimies. Talonpoika.

1:NEN JOUSIMIES (tuoden miekkaa): Tässä on. Ei kukaan ole mitään
huomannut.

SOFIA (Vetää miekan tupesta. Lisbetalle:) Katso kuinka kaunis se on ja
kiiltävä!

LISBETA: Äiti, äiti, ettei vaan linnasta joku näkisi.

(Sofia kätkee miekan pensaikkoon.)

1:NEN JOUSIMIES: Kylässä on väkeä enemmän kuin luulimmekaan. Hiljaa
ovat, ja varuillansa. Ensi merkin saatua, juoksevat kaikki tänne.

2:NEN JOUSIMIES: Meidän kylän pojilla on sirppiä ja viikatteita.

SOFIA: Hyvä on.

(Linnasta kuuluu kellonsoitto.)

LISBETA: Ah, kuinka säikähdin!

SOFIA: Se on iltahuuto vaan. Vangit ja linnaväki soitetaan riveihin ja
tarkastetaan ovatko kaikki. Sitten seuraa ruoka-aika. Sen jälkeen
yösoitto. Ja sitä ennen on määrä Törnskjöldin tuoda Samuel tänne.

LISBETA: Äiti, täällä syntyy ehkä taistelu.

SOFIA: Voi lapseni, sinä pelkäät. Lähde kylään ja odota siellä meitä.

(Lisbeta menee.)

TALONPOIKA: Joko nyt? Saanko pian tavata viskaalia, ennenkuin kukaan
muu?

SOFIA: Kohta, kohta. Pysyytykää loitompana vielä. Jos linnanherra näkee
teidät, hän ei tuokaan viskaalia.

TALONPOIKA: Mutta minun pitäisi kaikin mokomin puhua viskaalin kanssa,
jos vielä vievät hänet takasin linnaan, kuten sanovat.

SOFIA: Mikä asia?