ylennystäni vastaan, mutta että asia olisi ollut näin totinen, en
voinut aavistaa. Ettei tulla ensin puhumaan!--Mitäkö aijon tehdä?
Sofia, minä jätän kaikki vapaaehtoisesti. Minä palajan takasin
metsiini: minä en kuulu tähän maailmaan.

SOFIA: Älä ole akka. Mies ottaa oikeutensa.

SAMUEL CRÖELL: Ei. Tässä ei ole kysymys mistään oikeudesta. Jos he
luulevat toimittavansa sotaväen kirjoituksia paremmin, niin ottakoot
minun virkani. Minä en väitä, että olisin siihen kaikista sopivin.
Päinvastoin minä vihaan koko virkaa.

SOFIA: Sinä peräännyt ilman taistelua. Peljästyit.

SAMUEL CRÖELL (huutaa): Se on niinkuin sanoin.

SOFIA (hätääntyneenä): Ei-ei, se on mahdotonta, että niin olisi,--
jotakin tässä täytyy olla väärin ajateltu. Sinä et saa heittää suurta
tulevaisuuttasi. Sinä pyrit korkealle ja sinä tulet korkealle, Samuel,
Samuel.

SAMUEL CRÖELL: Kun ummistan silmäni, kulkee minun ohitseni synkät
kuvat. Siellä maan sydämmessä, Sofia, jospa sinä tietäisit mitä siellä
tapahtuu. Koko lääni on kuin tyhjäksi ryöstetty. Ryöväritkö, luulet.
Ei, vaan me virkamiehet. Erittäinkin minä, sotaväen ottaja. Mutta
myöskin kaikki muut; voudit, papit, piispat, maaherrat ja itse
kenraalikuvernöörikin. Ajattele tuota loppumatonta sotaa vieraalla
maalla--asettaa joka vuosi tuhansia miehiä kaatuneiden sijaan, maksaa
mahdottomia sotaveroja. Ja kaikki, jotka herran ja virkamiehen nimeä
kantavat, ne kiskovat, ettei vaan viimeinen mehu ennättäisi muiden
käsiin. Vääryyksillä ei ole mitään rajoja. Ja minä näen edessäni
silmiä, ne ovat niinkuin sammuva hiillos, joka ei enää voi liekehtiä.--
Herrat tahtovat tuomita minua: Se on niinkuin tuomio minulle, etten ole
ennen paennut heitä. Ja minä otan vastaan sen tuomion ja pakenen, ja
pesen käteni.

SOFIA: Samuel, minä tunnen sinut, sinä teet sen, minkä kerran sanot.
Mutta nyt sinä et saa. Sinä et ajattele minua etkä Lisbetaa. Sinulle
voi olla mahdollista elämä savupirtissä, meille ei.--Ajattele, ajattele
Lisbetaa!

SAMUEL CRÖELL: Mikä hänen on?

SOFIA: Tänäpäivänä hän odottaa sulhastansa. Elämä aukenee hänelle. Hän
ei mitään aavista. Toivoo vaan, että Jöran saisi kerran vanhempainsa
siunauksen. He tahtoisivat pojallensa aatelisneidin.

SAMUEL CRÖELL: Tyttö on vielä alaikäinen.--Taitaa olla todellakin
rakastunut.

SOFIA: Se sama Liisukkasi, jota sinä olet polvellasi hypittänyt ja joka
repi kätösillään sinun partaasi!

SAMUEL CRÖELL: Jos vaikka tahtoisinkin, en voi: sinä tiedät, että minua
uhkaa kuolemantuomio.

SOFIA: Sinä et tahdo. Samuel Cröell ei säikähtäisi kaikkien
nurkkakirjurien salavehkeitä.

SAMUEL CRÖELL: Asiani on ilmiannettu. Minä olen tehnyt sen, mistä olen
syytetty, ehkä enemmänkin. Todistuksia ei puutu.

SOFIA: Samuel, onhan Ruotsissa hallitus, mahtavampi kuin kukaan täällä!

SAMUEL CRÖELL: Mitä tarkoitat?

SOFIA: Niin, Samuel, onhan Ruotsissa mahtava hallitus. Katso ylös,
Samuel, ja katso sitten ylhäältä alas. Täällä on vaan joukko
paikallisia pikku mahteja, merkityksettömiä ja äänettömiä, tuolla on
kaikki mahti ja voima.

SAMUEL CRÖELL: Kuinka sinä osaat ottaa kaikki yhteen kouraan.
»Paikallisia mahteja!» Mutta mitä sinä tarkoitat?

SOFIA: Kukista maan tasalle koko tämä joukko vallattomia nylkyreitä!

SAMUEL CRÖELL: Minä? Mitä, minä?

SOFIA: Niin, sinä! Eihän sinultakaan puuttune todistuksia heitä
vastaan. Näytä Ruotsin hallitukselle, mitä täällä tapahtuu. Ja he
saavat palkkansa.

SAMUEL CRÖELL: Sinä tarkoitat, että kantelisin Ruotsiin heidän vääristä
ylöskannoistansa ja nylkemisestänsä. Kaunis soppa siitä syntyisi:
Jordan, Savonlinnan maaherra, ensimäisenä hirsipuuhun, sillä hän on
kruunun suurin varas, Metstake kädettömäksi, Rosenhane viralta,
Törnskjöld kunniattomaksi, ja itse Mörner, kenraalikuvernööri, pahasti
kiinni ja suuri tahra maineelle ja hänkin viralta. Samaa tietä menisi
piispa ja hänen koko häntänsä.--Ei, Sofia, minun tulisi heitä sääli, se
tehtävä sopisi itse paholaiselle.

SOFIA: Mutta sinä hankkisit oikeutta kansalle, niille, joiden »silmät
ovat kuin sammuva hiillos».

SAMUEL CRÖELL: Mitä sanoit?--Sanoitko: oikeutta? Onko sinun
tarkoituksesi, että minä nousisin kansan puolesta? Sinä tarkoitat: ei
mitään kostoa, ei mitään hengen asiaa kellekään, vaan ainoastaan
oikeutta sorretuille. Että Ruotsin hallitus tuomitkoon ja auttakoon?

SOFIA: Niin. nyt sinä tiedät itse paremmin kuin minä.

SAMUEL CRÖELL: Sofia, mistä sinulla on tämä?

SOFIA: Minun vaikutukseni Tukholmassa ei ole vielä loppunut. Koska
hyvänsä pääset vaikkapa itse Oxenstjernan puheille. Hän on nyt Ruotsin
mahtavin mies.

SAMUEL CRÖELL: Ja minä esittäisin asiat niinkuin ne ovat,
liioittelematta, rauhallisesti,--juuri niinkuin ne ovat.

SOFIA: Ja Oxenstjerna on antava sinulle valtakirjan. Eikä kukaan koske
sinuun.

SAMUEL CRÖELL: Sinä annat minulle ajatuksen, joka sykähyttää kaikki
veret minussa. Sinä annat minulle elämäni. Yhdellä sanalla toit minut
siihen, mitä olen hamunnut aina enkä löytänyt. Sofia, jos uskallat vaan
sinä!

SOFIA: Sinun kanssasi, Samuel, uskallan vaikka mitä! Tuomitkoot he vaan
sinut kuolemaan. Ennenkuin tuomio täytetään, sinä kutsutaan Ruotsiin.

SAMUEL CRÖELL: No aateloitse minut sitten! Eteenpäin tuntematonta
tulevaisuutta kohden! Kaikki mitä olemme nähneet edessämme soluu nyt
pois, ja me emme tiedä mitä meitä odottaa huomenna, mitä tunnin
kuluttua. Ah, Sofia, tämä on niinkuin aurinko nousisi ja minä lähtisin
hiihtämään tuntemattomalta vaaralta. Minä en näe mitään, en mitään!
Tässä (näyttää, rintaansa) vaan on matkan mitta ja ainoa tieto!

SOFIA (itseksensä): Nyt hän on lentoon lähtenyt. (Ääneen): Samuel,
viisaasti ja varovasti on alku tehtävä.

SAMUEL CRÖELL: En tiedä, en tiedä mitään, enkä näe eteeni. Tiedän ja
näen vaan yhden: oikeus! Siinä on minun viisauteni ja varovaisuuteni.

SOFIA (itseksensä): Minä luulen, että pelkään yhtä paljon kuin
iloitsen.


KUUDES KOHTAUS.

Entiset, Lisbeta, sitten Ritari.

LISBETA (juoksee sisään): Äiti, äiti, Jöran on portailla,--ratsun
selässä.

SAMUEL CRÖELL: Tällä hetkellä en voi häntä tavata. (Menee.)

LISBETA: Äiti, mitä on isä puhunut?

SOFIA: Lapseni, yksi asia lupaa minulle. Paljon voi kohta tapahtua,
paljon odottamatonta, paljon semmoista, mikä uhkaisi pettää kaikki
toiveemme. Mutta kuinka näyttäisikin synkältä, älkää kadottako
malttianne, sinä ja Jöran.

LISBETA: Sinuun panen kaiken toivoni, sinä tee kaikki, me emme voi
mitään ilman sinua.

SOFIA: Kohta voi näyttää, niinkuin me olisimme häviön partaalla ja
ihmiset tulevat laulamaan meille hautausvirsiä;--

LISBETA: Äiti, mitä sinä sanot!

SOFIA:--mutta älkää hätääntykö. Minä luulen, että asiamme on nyt
varmempi kuin koskaan.

LISBETA: Niinkö?!

SOFIA: Minä olen herättänyt hänessä sen suuren, joka on hänet
aateloitseva. Hetki vielä ja tuli on leimahtanut, eikä Suomessa kohta
kerrota muusta kuin hänestä, Samuel Cröellistä.

LISBETA: Kuule! Siinä on Jöran!

SOFIA: Oletko valaissut etehisen?

LISBETA: Olen, olen. (Aukasee etehisen oven, jonka kautta näkyy
näyttämölle nuori ritari. Riisuttuaan miekkansa ja päähineensä tämä
pysähtyy kuuntelemaan Sofian tervehdystä.)

SOFIA (kynnyksellä): Terve tuloa, nuori herra, matalaan majaamme. Sinun
kirjeesi olemme saaneet ja tiedämme vanhempiesi vaatimuksen. Kun tulet
jälleen Tukholmaan ja tervehdit vanhempiasi, sano heille: Sofia Cröell
ei itse suostu meidän avioliittoomme, ennenkuin aateliskruunu kaunistaa
hänen tyttärensä nimeä!

(Ritari suutelee Sofian kättä.)

Esirippu.




TOINEN NÄYTÖS.


Aatelisten kokoussali Viipurissa.


ENSIMÄINEN KOHTAUS.

ROSENHANE, METSTAKE, JORDAN, TÖRNSKJÖLD ja muita aatelisherroja;
vouteja, vallesmanneja ja palvelijoita.

ROSENHANE: Terve tuloa, korkea-arvoiset herrat. Terve tuloa, Jordan,
pitkältä matkaltasi.

JORDAN: Neljä hevosta olen ajanut näännyksiin. Tässä nyt olen pitojen
koristuksena, ha-ha-ha!

ROSENHANE: Terve tuloa Metstake, vanha sotaveikko. Paisut, paisut vaan
yhä.--Terve tuloa kaikki yhteisesti ja jokainen erikseen!

Olen pyytänyt teidät kokoon erihaaroilta tänne Viipuriin. Se on
kenraalikuvernööri Mörnerin tahto. Hän on matkoilla ympäri läänejänsä
ja halusi poiketa tänne meille viettääksensä jonkun hetken vanhojen
sotatoverien seurassa.

JORDAN: Hurraa Mörnerille!

MUUT: Hurraa kenraalikuvernöörille.

ROSENHANE: Panen toimeen sotaväenkatselmuksen hänen kunniakseen, ja
sitten pidot. Katsokaa että otatte vastaan iloisesti: ettei näkyisi
ainoatakaan hapanta naamaa! Ei juhlallisesti, ei aristellen, ei
äänettöminä. Hän on niitä Saksan sotakarhuja, on tottunut meluun ja
rakastaa pitoja.

JORDAN: Sanalla sanoen, hän on meidän miehiä.

METSTAKE: Joskus, muistan, taistelun kuumimmassa tuoksinassa, hän
saattoi sanoa toisen korvaan: entäs se Weimarin olut, veikkonen! Ja
kannusti hevosensa eteenpäin.

ROSENHANE: Ja nyt kun hän on meidän erämaihimme joutunut, on iloinen
hetki hänelle kahta arvokkaampi. Niinkuin meille jokaiselle! Kuka
kärsisi surullisia naamoja tai tyytymättömiä puheita. Valmistukaa,
valmistukaa; älköön olko yhtäkään selvää sielua! Parasta että huudatte
kaikki yhteen suuhun kun hän tulee, niinkuin vaan joku hyvä ystävä
saapuisi juomaseuraan.

Hei, palvelijat, kantakaa esiin mitä hyvää teillä on. (Palvelijat
kantavat esiin ruokia ja juomia).

Metstake, Käkisalmen herra, olen kuullut, että sinä syöt puoli härkää
yhdessä ateriassa. Syöppäs kokonainen tällä kertaa.

METSTAKE: Saa nähdä kuinka hyvää alustusta tarjoatte.

ROSENHANE: Ha-ha-ha, vieläkö mahtuu alustuskin!--No översti Jordan,
Savonlinnan herra, olen kuullut sinun tyhjentävän kannun olutta yhdessä
siemauksessa. Tyhjennäppäs kaksi tällä kertaa.

JORDAN: Ennestään on jo paljon sisällä.

ROSENHANE: Niinpä näkyy. Varo itseäs Jordan! Sinä olet suuri suustasi
kun olet juovuksissa ja mahdoton hallita: joskus olet tehnyt asioita,
joita ei selvänä voi enää parantaa. Ei liiaksi! Ei liiaksi, Jordan!
Muista!

JORDAN: Sinä et ole minun herrani.

ROSENHANE: No-no, Jordan. En tarkoittanut pahaa. Urhoollisuutesi
Lytsenillä kieltää sinua solvaisemasta, vaikka joisit sekä järkesi että
koko pääsi.

JORDAN: Tuohon käteen, sotaveikko. Silmää räpäyttämättä teen kunniaa
vapaaherrallesi, eikä jalkani horjahda.

ROSENHANE: No istukaa kaikki ja nauttikaa, mitä tarjona on. Hei
Törnskjöld siellä! Miksi niin alla päin?

METSTAKE: Häntä ei tunne entiseksi. Istuu kuin paleltunut nauriinvarsi.

ROSENHANE: Sano, Törnskjöld, mikä painaa sinua? Kas tässä, koetetaan,
eikö Suomenkin olut saa suruja pakoon. Hei!

TÖRNSKJÖLD: Malttakaa jo oluenne kanssa. Silloin kuin me täällä
huoletoinna mässäämme, käy paholainen irrallaan, ja minä hetkenä emme
aavistakaan, voi olla keskellämme.

METSTAKE: Tuopa uhkaavalta kuulostaa.

JORDAN: On ollut papin parissa. Mitä sinä paholaisista keskellä päivää!

TÖRNSKJÖLD: Vapaana kulkee Samuel Cröell.

(Kaikki hytkähtävät.)

Liian kevyesti katsotte asioita. Kun hän Ruotsista sai armokirjan
kuolemantuomiosta, te kaikki sanoitte itseksenne: no, jääköön
hirttämättä mies pahanen. Ja luulitte, että kaikki oli niinkin hyvä,
Samuel Cröell muka syrjään sysättynä. Ja hiljaa olikin kaikki. Mutta se
oli vaan valmistusaika. Pirullinen juoni on alkuunpantu meitä vastaan.
Samuel Cröell esiintyy jonkinlaisella valtakirjalla varustettuna. Hän
antaa ilmi muka meidän virheitämme, matkustelee, kerää todistuksia
meitä vastaan syyttääkseen meitä hovioikeudessa. Varokoon jokainen
itseänsä. Ei ole hyvä mässätä ja iloita.

METSTAKE: Kun et itse saata nauraa, älä pilaa toisten iloa!

JORDAN: Hää, sinä, myrkyn sekotit oluehen!

TÖRNSKJÖLD: Sanoin vaan missä myrkky on. Olen saanut tietää, että
Cröell lähestyy Viipuria, on aivan lähellä. Voi olla täällä milloin
hyvänsä. Hän hakee herroja kuin korppi haaskaa.

JORDAN: Itse Pehr Brahe on puolellamme. Tahdotko kuulla? (Vetää kirjeen
povestansa, lukee:) »Kunnon Jordan!»--Alku ei kuulu teihin, mutta mitä
lopussa seisoo, sen saatte tietää. Avatkaa siis korvalaukkunne! »Mitä
siihen mieheen, Samuel Cröelliin, tulee, joka syyttää sinua ja monta
muuta maan rehellisistä alamaisista, kaikenlaisista törkeistä
rikoksista, niin käsken minä sinua ottamaan häneltä valtakirjan
niinkuin kunniattomalta ja lähettämään hänet Turun linnaan, tai, jos se
näkyy sopimattomaksi, pistämään hänet Savonlinnan muurin alle, minne ei
päivä paista eikä kuu kumota.» Häh? Mitä sanotte?

TÖRNSKJÖLD: Ja sinä, mitä teit tuon käskyn saatuasi.

JORDAN: Minä tietysti--tsäp! Kiinni rautoihin!

TÖRNSKJÖLD: Mutta Cröell kulkee vapaana.

JORDAN: En voinut panna toimeen käskyä. Hän veti esiin armokirjan,
jolla oli saanut takaisin kunniansakin ja näytti valtakirjan. Sen alla
oli nimi--Aksel Oxenstjerna, valtakansleri.

KAIKKI, paitsi JORDAN ja TÖRNSKJÖLD: Mitä oli valtakirjassa?

JORDAN: Hän nimitetään, paitsi Viipurin ja Savonlinnan, myös Käkisalmen
ja Inkerinläänin viskaaliksi, toimeenpannakseen tutkintoja kaikkien
virkamiesten väärinkäytöksistä, laittomista ylöskannoista siellä.

METSTAKE: Tulee siis vuoro minullekin.

JORDAN: Niin, veli Metstake, sinä olet Käkisalmen maaherra, pidäppä
nyt puoliasi! No, no, ei tarvitse mennä noin kalpeaksi. Enemmän
häränpaistia, palveliat!

TÖRNSKJÖLD: Heitä pilat, Jordan. Sinä olet myös syytettyjen joukossa.

JORDAN: Olen ollut. Kehenkä se kuuluu? Kreivi Brahe itse julisti kaikki
todistukset minua vastaan mitättömiksi pikkuasioiksi, ja minä
vapautettiin.

TÖRNSKJÖLD: Se oli silloin. Nyt on jotakin suurempaa.--Tietysti, syytös
on nytkin perätön. Sinä muka olisit vastaanottanut verovoudeilta
lahjoja ja jättänyt heidän tilinsä tarkastamatta!

METSTAKE: Enemmän olutta, palveliat! Översti on selvinnyt!

(JORDAN tarttuu miekkansa kahvaan.)

ROSENHANE: Rauhoittukaa, korkeat herrat. Kiivautenne on ymmärrettävä,
mutta miksi käytte toisianne vastaan, kun on teillä yhteinen
vihollinen? Sanon vieläkin: rauhoittukaa! Ei ole eikä voi olla mitään
vaaraa Samuel Cröellistä. Kaikki ovat häntä vastaan. Itse Mörnerkään ei
voi häntä kärsiä.

Ja jos Oxenstjerna näyttää suosivan, niin vaan siksi, että on kaukana
eikä tunne tuota alhaista miestä.

TÖRNSKJÖLD: Ette tiedä missä on pahan alku. Se on Sofia Cröell. Hän on
sukua Oxenstjernalle, ja Jöran Bjelke, tuo maitonaama, on Cröellin
tuleva vävy. Siitä johtuu suosio.

ROSENHANE: Mitä tahtoo Sofia Cröell?

TÖRNSKJÖLD: Kostaa meille. Hän olisi tahtonut Samuelinsa aateloida,
mutta me hänet syrjäytimme.

(Kaikki nauravat.)

Naurakaa, kuka voi! Minä sanon teille: se vaimo on rohkeampi kuin
yksikään teistä, ja viisaampi kuin käärme. Tarkoitus on hänellä tämä:
Samuel tekee kruunulle suuren palveluksen, kun palauttaa takaisin, mitä
me muka olemme talonpojilta liikaa ottaneet. Ja palkinnoksi täytyy
kruunun nyt hänet aateloida. Sofia Cröell on parhaallansa Tukholmassa
uusia verkkoja meitä vastaan kutomassa.

ROSENHANE: Kaikki näät sinä mustana. Tiedättekö mitä Aksel Oxenstjerna
sanoi meille kenraaleille, kun me palasimme Saksasta Tukholmaan ja
esitettiin holhojahallitukselle?--»Tervetuloa veikot kotimaahan», hän
sanoi. »Sillaikaa kuin te Saksaa myllersitte, valmistin minä täällä
kotona teille rauhaisia leposijoja. Olen kirjoituttanut uuden
hallitusmuodon. Koko maa on jaettu teidän hallittavaksenne. Kaikki on
järjestetty. Te olitte Saksassa överstejä, majoreja ja kenraaleja. Nyt
te tulette olemaan täällä kamreereja, hovineuvoksia ja kuvernöörejä.
Levätkää nyt sodan vaivoista, levätkää rauhan aikana. Ruotsin hallitus
on pitävä huolta siitä, että palkkanne rauhan toimissa on oleva
vähentymättä sama kuin ennen sotapalveluksessakin.»--Näin hän sanoi.
Nytkö jo Ruotsin hallitus kadehtisi palkkojamme. Nytkö jo unohtaisi
vanhat sotaurhonsa, jotka puhtaan uskon puolesta taistelivat vieraalla
maalla, unohtaisi jonkun jyväkapan tähden, joka on moukilta liikaa
otettu. Hei veljet, heittäkäämme turhat huolet ja pelot.

JORDAN: Niin juuri, hurraa!

ROSENHANE: Hurraa Ruotsin hallitukselle!

KAIKKI: Hurraa!

TÖRNSKJÖLD: Liian aikasin nostitte riemuhuutonne.

JORDAN: Cröell ylösalasin ja jaloista hirsipuuhun!

METSTAKE: Ei, vaan yhdestä jalasta, toinen poikki!

1:NEN AATELISMIES: Olisipa hän täällä, niin tietäisin mitä tekisin.

METSTAKE: Mitä tekisit sinä karhun voimainen?

JORDAN: Tämän kannun ja sen sisällyksen annan palkinnoksi sille, joka
parhaan rangaistuksen keksii.

1:NEN AATELISMIES: Heittäisin hänet ilmaan ja miekalla ottaisin
vastaan.

METSTAKE: Sinä Törnskjöld, Cröellin vihaaja, varmaan parhaan
vastaanoton tietäisit.

TÖRNSKJÖLD: Piloihinne en jaksa sekaantua.

2:NEN AATELISMIES: Minä valjastaisin pään puolelle yhden hevosen ja
jalkojen puolelle toisen ja ajaisin hänet kahtia.

3:S AATELISMIES: Minä sitoisin kymmenen talonpoikaa hänen käsiinsä ja
jalkoihin ja nostaisin hänet riippumaan leuastaan koukkuun.

4:s AATELISMIES: Koukku sieramiin!

JORDAN: Hääh! Palkinto sinulle. Se oli hyvä. Koukku sieramiin. Uuh!

TÖRNSKJÖLD: Katsos paholaista!

(Kaikki säpsähtävät.)


TOINEN KOHTAUS.

Entiset. Samuel Cröell.

SAMUEL CRÖELL: Sain kuulla että herrat ovat koossa. Minulla on asiata
jokaiselle teistä. En voi olla tilaisuutta käyttämättä.

TÖRNSKJÖLD: Nyt vastaanottakaa,--ha-ha--kukin tavallanne!

ROSENHANE: Tulet kutsumatta. Mikä on asiasi?

SAMUEL CRÖELL: Saanko todellakin heti sanan vuoron?

METSTAKE: Milloin hyvänsä voi kenraalikuvernööri olla täällä,--tuo mies
häiritsee vastaanottoa.

JORDAN: Vereni kuohuu ilmankin. Syyttäkää itseänne, jos annatte tuon
miehen jäädä.

SAMUEL CRÖELL: Jos Mörner tulee tänne, sitä parempi.

JORDAN: Ulos koira!

METSTAKE: Ulos kuokkavieras!

SAMUEL CRÖELL: Ketä tottelen?

ROSENHANE: Isäntävalta tässä on minulla. Samuel Cröell! Sinä olet ollut
ennenaikaan minun palveluksessani. Jo silloin näin sinun kykysi, ja
tahdoin auttaa sinua eteenpäin. Nytkin vielä olen valmis parastani
koettamaan. Heitä huono virkas, se sopii paremmin pimeälle
salanuuskijalle, kuin sinulle, jolla on korkea otsa. Tule ystäväksemme!
Kaikki olkoon unohdettu. Tähän istahdu joukkoomme. Jos et aatelinen
vielä olekaan etkä sodassa ollut, sinun kykysi rauhan toimissa on sinut
aateloitseva. Minä itse autan sinua ja puhun puolestasi.

SAMUEL CRÖELL: Puheesi kuulostaa ystävälliseltä. Suo anteeksi
kuitenkin, etten tule liikutetuksi; minä olen liikutuksen jo kauan
sitten karkoittanut virasta.--Tiedä myöskin, etten pyri aateluuteen.
Tahdon vaan oikeutta, tahdon olla sokea kaikelle muulle. Ei ole minun
syyni, että oikeutta ajaessani te jäätte pyörien alle.

JORDAN: Jos sinä tahdot oikeutta ja käräjiä, niin mene, hae esiin
varkaita ja syytä niitä! Miksi olet meidän kimpussamme niinkuin
verikoira.

SAMUEL CRÖELL: Suurimmat kivet enin vaunujani häiritsevät.

METSTAKE: Katsos pöyhkeätä--! Minkä lain alle haastat esimiehesi ja
päällikkösi?

SAMUEL CRÖELL: Sen, joka kieltää ryöstämästä ja varastamasta.

ROSENHANE: Mies, mitä uskallat sanoa!

SAMUEL CRÖELL: Sen, minkä uskallan myös tehdä.

ROSENHANE: Etkö ymmärrä, että se laki on kirjoitettu niille, jotka
salaisesti tunkeutuvat aittaan, tai sille, joka pimeässä ryöstää
matkamieheltä hänen rahansa.

SAMUEL CRÖELL: Mutta minä panen lain alle ne, jotka keskellä päivää
mittaavat itsellensä toisen aitasta ja julkisesti ryöstävät vieraita
rahoja. En näe teistä ketään, jonka nimi ei olisi tässä salkussani.

JORDAN: Sinä sanot meitä varkaiksi. Kunniani kautta! Häväistys ei ole
ennen koskaan jäänyt kostamatta, Miekkas maalle! Mitellään. Vai
varkaita ja ryöväriä! No, miekkas?

SAMUEL CRÖELL: Laki ratkaiskoon.

JORDAN: En ole minä mikään käräjämoukka, Tässä on minun lakini.
Tahdotkos maistaa!

SAMUEL CRÖELL: Humalainen sanoi ääneen mitä teillä on ajatuksissa.
Väkivalta on teidän lakinne.

JORDAN: Miekkas!--Taikka, eikö sinulla miekkaa olekaan.

SAMUEL CRÖELL: Ei ole.

JORDAN: Antakaa hänelle miekka, taikka naulaan hänet tuohon seinään.
Konna sinä, kavaltaja, palkattu salavakooja! Miekka antakaa hänelle!

PALVELIJA: Kenraalikuvernööri seurueensa kanssa ratsastaa suurella
tiellä.

ROSENHANE: Kunniavahti riviin kadulle! Sivus-upseerit vastaan!
Jymisevät komennushuudot, muistakaa!--No. korkeat herrat, niinkuin ei
olisi mitään tapahtunut: ilosesti vastaan, kaikki rintamaan ja
paikoillenne. (Samuel Cröellille): Sali jääköön tyhjäksi.

(Kaikki menevät. Samuel Cröell jää.)


KOLMAS KOHTAUS.

Sofia. Samuel Cröell.

Kohtauksen kestäessä kuuluu rummun päristyksiä,
soittoa ja hurraahuutoja.

SOFIA (perällä) Samuel!

SAMUEL CRÖELL: Sofia, sinä?

SOFIA: Nyt juuri laivalla Tukholmasta Jöranin seurassa. Kaikki on
siellä muuttunut: Kristiina itse on valtaistuimella.

SAMUEL CRÖELL: Kuinka tänne löysit? Tämä on vaarallinen paikka meille.
Äsken juuri olivat päälle tulemassa miekkoinensa.

SOFIA: Tulin sinua varoittamaan; Itse Mörner on tulossa. Joudu pois
täältä.

SAMUEL CRÖELL: Sen tiedän, ja häntä juuri odotankin. Sanoivat äsken,
että hän jo olisi näkyvissä.

SOFIA: Varovasti, varovasti, Samuel! Et aavista mimmoiset monimutkaiset
suhteiden langat nykyjään on Tukholman hovissa. Aateliston valta yhä
kasvaa.

SAMUEL CRÖELL: Mutta laki varkaita ja ryöväreitä vastaan on yhä
muuttumaton, tiemmä.

SOFIA: Sanon vaan: ole varovainen. Erittäinkin anna Mörnerin olla
rauhassa. Hän on hovin suosiossa. Samoin Metstake, sota-ansioittensa
vuoksi.

SAMUEL CRÖELL: Mutta hän on syyllisistä syyllisin. Hän ja Mörner.

SOFIA: Juuri niitä kahta et saa kajota. Oh, Samuel, minä tiedän niin
varmaan--niin varmaan, että niin on. Sinä et ymmärrä niitä asioita.
Tukholmassa puhuvat Metstakesta paljon ja hänen sukkeluutensa ovat
vielä päiväjärjestyksessä. Mutta joskin häntä, niin ei ainakaan
Mörneriä, hovin nimenomaista suosikkia. Nyt erittäinkin, kun Kristiina
on valtaistuimella. Hän on Suomeen lähetetty vaan parantamaan rappiolle
joutuneita raha-asioitansa. Muuten eivät olisi hänestä tahtoneet
luopua. Hän oli siellä kaiken seuran henki ja ilo. Ah, Samuel, niitä on
niin paljon, paljon asianhaaroja ja suhteita, joista et mitään tiedä.

SAMUEL CRÖELL: Sanoitko että parantamaan raha-asioitansa?

SOFIA: Niin. Luuletko, että häntä muuten olisi tämmöiseen erämaahan
lähetetty.

SAMUEL CRÖELL: Mutta kuinka erämaassa voi raha-asiansa parantaa?

SOFIA: Ah, Samuel, he katsovat Tukholmassakin näitä asioita sormien
läpitse. Yleisesti kyllä kielletään, mutta yksityisesti myönnetään
suosikeille vaikka mitä.

SAMUEL CRÖELL: Se ei ole mahdollista. Ruotsinko jalo hallitus--?

SOFIA: Mutta ymmärräthän,--jollakinhan täytyy palkita kotiin palanneet
sotaherrat ja ylimykset.

SAMUEL CRÖELL: Ja miksi olisin minä sitten virkaani nimitetty?

SOFIA: Ei olekaan aikomus, että sinä ottaisit asian noin kuumasti.
Voithan syyttää noita vähempiä, vouteja ja vaikka lainlukijoita. Mutta
Törnskjöldiä ennen muita. Hän on kaiken alku. Miksi sinä tahdot saada
ansaan juuri kaikkein ylimpiä. Tukholmassa ei sitä odoteta, ja sinä
voit tulla hallitukselle epämukavaksi.

SAMUEL CRÖELL: Älä ota minulta uskoani, Sofia. Oikeushan juuri siinä
onkin, ettei tee erotusta ylhäisen ja alhaisen välillä, vaan molemmat
mitataan samalla mitalla.

SOFIA: Sinä teet itsesi ylemmäksi kaikkia.